Se pieni ero

Potkin ruokaillessani tohvelit pöydän alle. Ne ryöstettiin heti (tossuja ei enää vihata, kuten aluksi, jolloin niitä paettiin tai lyötiin).

Leppoisa Toto.

Ja samaan aikaan toisaalla vähemmän leppoisaa menoa.



Poterotarkastus

Ei uskoisi, että sateen lotina ja sohjo tekee ihmisen niin iloiseksi, mutta kylläpä vaan tuntui virkistävältä herätä tänään VESIsateeseen pitkästä aikaa. Ja viime yönä makkarissa ei tarvittu lisälämmitintä!

Cisu ja Totokin huomasivat, että ilmassa oli suurta (luultavasti kuitenkin väliaikaista) muutoksen tuntua, ja huusivat toisen verkkoikkunan auki. Se ei tietenkään ollut makuuhuoneen verkkoikkuna, vaan keittiön.... koska siitä näkee kuuluisalle poterolle, Koratian kuninkaan eli Cisun valtaistuimelle!

Vaikka koko muu Koratia on hautautunut lumeen, jotain tolkkua talvellakin: kaikista pihamme paikoista se on jättänyt lumettomaksi juuri poteron, ja tänään rännistä reippaasti valunut vesi vielä pesi valtaistuinta.

Cisu naukui ikkunassa niin, että jopa tyhmät ihmiset tajusivat sen tarkoittavan vain yhtä asiaa: on raivattava tie poterolle. Taloa kiertää nyt polku, jota pitkin Hänen Kuninkaallisuutensa voi halutessaan kulkea tähystyspaikkaansa. Siinä sivussa varmistimme Koratian päämajan talvenkestävyyden ja teimme kattolumityöt. Yläkerran ikkunat kaivettiin lumen alta esiin sen varalta, että jompikumpi Koratian hallitsijoista haluaisi tarkkailla niistä tiluksiaan (se vaatii tosin orjatyövoimaa: kissat eivät yllä kurkkimaan ikkunoista ilman että ihminen nostaa heidät).

Ja vielä, kun kerran huhkimaan alettiin, niin alettiin sitten kunnolla: myös terassimme on nyt suurelta osin raivattu lumesta, ja sekä Cisu että Toto kävivätkin siellä pikapiipahduksella nuuhkimassa kevään tuoksua (Tuoksuihan tänään jo kevät, edes tunnin ajan, tuoksuihan? Me kuulimme viikkojen tauon jälkeen linnunlauluakin, ja lumella käveli hyttynen!) ja kuuntelemassa sulamisen litinää. Toto myös kurotti sylistäni yhden tassun lumikinokseen ja piti sitä siinä mietteliäänä ja liikkumatta pitkän tovin. Luulen, että hän käytti kaikki taikavoimansa ja toivoi, että lumikinos muuttuisi äkkiä rouskuteltavaksi ruohoksi.

Lumityöurakan jälkeen olimme kaikki aivan naatteja. Kuninkaalliset Hallitsijat ottivat torkut märkien ja tuoksahtavien ulkovaatteiden päällä kylpyammeen laidalla. Heillä on tänäkin talvena ulkovaatevillitys: mitä kosteampi ja hikisempi työvaate, sen hauskempi sen päällä on kölliä. (Jos ihmettelette, miksi taustalla näkyy puutarhatuoli, niin se pelastettiin lumen alta ja tuotiin kylpyammeeseen kuivumaan.)

Kaikki hyvin Koratiassa: uusi poterokausi on alkanut!

Arkista aherrusta

Ei ole Cisun ja Totonkaan elämä pelkkää juhlaa, vaan syntymäpäiväjuhlanäyttelyn lisäksi pojat ovat mm. osallistuneet suursiivoukseen. Tai ehkä pitäisi sanoa, että he siivosivat ja ihmiset osallistuivat. Jotenkin tuntui siltä, etteivät koratialaiset olleet apulaisia, vaan työnjohtajia.

Yläkuva esittää, mitä tapahtuu, kun sohvatyynyt tulevat hetkellisesti esiin raapimasuojien alta. Tapahtuu singahduksia ja kynsimishyökkäyksiä. Kun yksi ihminen imuroi sohvanrunkoa, toisen pääasiallinen tehtävä oli kontrolloida koratialaishyökkäyksiä. Kuten kuva osoittaa, se ei onnistunut. 

Keittiötä raivatessani siirsin yhden ruokapöydän tuolin keittiökaapiston eteen. Pian jääkaapin kahvassa roikkuikin yksi kissa, ja toinen tuijotti tuikeasti: Meillä on projekti, mene pois häiritsemästä!

Juu, varsinaisia projektipäälliköitä ovat. Lattianpesuunkin piti sekaantua niin, että aina kun sinipiika nousi ämpäristä, Cisun piti saada lyödä sitä. Ja sitten vielä uudelleen. Ja vielä muutaman kerran. Aika piiskurimainen työnohjaaja tuo Koratian Kunigas.

Onhan se ihanaa, että toisilla riittää virtaa vaikka muille jakaa (Mutta mikseivät jaa? Lisävirta kelpaisi minulle useinkin!), mutta välillä tulee kyllä sellainen olo kuin kuvittelisin pienten lasten äideillä olevan. Jos voisin, lähettäisin kissat iskän kanssa kauppaan ja siivoaisin sillä aikaa rauhassa.

Kissanäyttelyssä

Kiitos vielä kaikista synttärionnitteluista 2-vuotiaan huristelijamme puolesta. Toto on ikänsä ja arvonsa tunteva kissaherra. Vaikka eilen aamu sujui vielä riekkuen, tänään hän istui vain katselemassa minun aamutoimiani vakavan ja tutkivan näköisenä ja välillä nyökkäsi hyväksyvästi. Kaksivuotiaat eivät riehu (paitsi Cisu).

Toto järjesti juhlavastaanoton vitriinikaapissa. Cisu oli hyvin huolestunut, miksi pikkuveli on näytteillä.

Tuu nyt pois sieltä!

Mutta ei. Vips ja huiskis ja tassusta silmille, en varmasti tuu, kun oon kerrankin päässyt näyttelyyn!

Älkää huolestuko. Ihmiset olivat Cisun linjoilla ja nostivat kaappikissan pois paikasta, jossa hänen ei olisi edes alkuunkaan pitänyt olla. (Ehkä ne kaksivuotiaat kuitenkin riehuvat?)

Synttäripoika

Ei voi olla totta. Meidän Toto Tottis Tottis Totteli Tottis, hassutassu ja söpönassu,

on kasvanut pienestä pelokkaasta pallerosta

 Toto ensivisiitillä työhuoneen pöydällä, vähän pörhistytti 5-kuukautista.

  Ensimmäisiä päiviä meillä, Cisu on alakerrassa eikä Toto uskalla mennä sinne, kurkkii vain yläkerrasta.

 Ensimmäistä kertaa hetki ilman Cisua. Cisu lähti lääkäriin ja Toto oli surkea.

isoksi kaksivuotiaaksi pojaksi, joka uskaltaa (juuri ja juuri) kävellä laitureilla

ja etenkin hyppiä puihin.

Yksi asia on pysynyt samana tämän puolentoista vuoden aikana, jonka olemme saaneet Herra Tottendahloksen tuntea ja hänen kanssaan asua. Hän on ja pysyy Cisun parhaana kaverina

ja koko perheen rakastamana silkkiturkkisena pörisijänä, maailman ystävällisimpänä kissana.

(No jaa, ainakin joskus ystävällisenä. 

)

Tottis juhli merkkipäiväänsä juoksemalla kaninkarvapallo suussa ja häntä pörrössä koko aamun. Kypsä kahden vuoden ikä ei siis paina vilistäjää. Varsinaiset bileet on siirretty viikonloppuun, koska ihmiset ovat niin tyhmiä, että heillä on muutakin tekemistä kuin Toton synttärit, vaikka toki niiden viettämiseen olisi voinut pyhittää vaikka kokonaisen viikon. 

Eiköhän sankari kekseliään isoveljensä kera keksi kuitenkin päivän mittaan jotain festivaalintynkää kotona. Voi olla, että keskelle eteistä on siiretty tuoli tai pari pahvilaatikkoa on silputtu. Koskaan ei voi tietää – ja sehän on noiden villiäisten kanssa onkin juuri hauskinta.

Kirjanoppinut Cisu

Olen kuullut joskus toisilta kissanomistajilta kissoista, jotka hermostuvat, jos omistaja yrittää kissaa sylitellessään lukea kirjaa: sylissä ei saa olla muita kuin kissoja ja kissoille on aina annettava täysi huomio.

Meillä näin ei ole. Viisaina poikina Cisu ja Toto ovat päätelleet, että minun sylissäni on aina kirja – jos aikoo päästää syliin, on siedettävä kirjaa. Ja toisaalta, onhan niitä kiva lukeakin! Cisu syventyi viikonloppuna hartaasti, suorastaan minua hartaammin,  Mikko Rimmisen Nenäpäivään. Kyllähän kissankin on tiedettävä, millainen kirja on uusin Finlandia-palkintovoittaja.

 Näytäpäs sitä vielä vähän lähempää...

Kyllä tää lukeminen on aika vaikeaa ja vetää vakavaksi. Saako jo lopettaa?

Onnellista uutta vuotta

Cisu ja Toto toivottavat kaikille rentoa uutta vuotta 2011! 

Pitäkää huolta toisistanne. :)