Koratian väki on taas yhdessä. Toisin kuin minä heitä, Cisu ja Toto eivät olleet näyttäneet kaipaavan minua, vaikka olin peräti kaksi yötä pois kotoa (viimeksi olin ollut näin kauan kissatta lähes vuosi sitten). Koratian miesväki oli tullut oikein hyvin toimeen kolmistaan. Olivat kuulemma ulkoilleet ja leikkineet paljon, ja mieskin oli kelvannut paremman eli minun puutteessa yökaveriksi. Sain matkalle kyllä tekstiviestin, jonka mukaan meillä on hurjia kissoja, mutta hurjuus oli tarkoittanut vain normaalia kippurahäntähepulointia ja Koratian päämajan eli pahvitalon vimmaista silppuamista.
Kaikki siis hyvin. Yllä oleva kuva on otettu jo viikonloppuna, mutta kuvaa myös tämän lomapäivän tunnelmia. Cisu ja Toto ovat myllänneet tyynyt ja korit hyvään asentoon ja torkkuvat eteisessä.
Eilen ei ollut aivan noin rauhallista, sillä minuun, karkulaiseen, piti suhtautua hieman epäluuloisesti. Kun tulin kotiin, kumpikin poika näytti ällistyvän: Vieläkö säkin asut täällä? Sitten Cisu singahti vauhdikkaasti sisäpoterolle saadakseen tervetuliaishalin juuri siellä. Toto vain pörisi ja puski, pörisi ja puski. Mutta sitä hän tekee muutenkin aina tavatessa: pörinä-Toto kuuluu nostaa syliin moikkaukseen joka kertaa kotiin palatessa n. 10-15 kertaa putkeen.
Tervetuliaisseremonioiden jälkeen Cisu meni istumaan vihaisen nököisenä matkalaukulleni: Tää tyhmä vekotin vei meiltä mamman! Hän rauhoittui aika pian, mutta koko illan sain hieman kyräileviä katseita ja syliinkin tultiin kuin varovaisesti tunnustellen. Yön kissat nukkuivat tavanomaiseen tapaansa kainalossani, ja tänään kaikki on ollut kuin ennenkin. Viitsii jättää miesväen keskenään toisenkin kerran.
