Muumilaakson tapaan

C:llä on ollut loistava shoppausviikko. Ensin kotiin ilmestyi paketillinen nukkekotitilpehööriä, sitten ...kassillinen pehmeitä arvoja!

Minä, C:n emäntä, kävin Arabianrannassa ja nk. tein Finlaysonit. Minulla (ja sivuhuomautus, eräällä lähisukulaisellani, joka kenties lukee tämän ja tuntee piston sydämessään) on tapana villiintyä siellä ja raahata kotiin kassikaupalla kodintekstiilejä. Nytkin kaikki kevätuutuuksia lukuun ottamatta oli 30-70 % alessa, eihän siinä voi kuin tuhl...sijoittaa kodin parhaaksi. Kumma kyllä en koskaan käy muissa Finlaysonin myymälöissä kuin tuolla outletissa (?) enkä ole edes kovin kiinnostunut Finlaysonin tuotteista: Arabiakeskuksen ilmassa on oltava jotain riehaantumiseen kannustavaa. Liityin jopa kanta-asiakkaaksi ja otin salaa kuvan eräästä sängystä.


Asiaan! Mukaani tarttui kaksi mustavalkoruudullista Otto-pussilakanasettiä sekä peräti neljä keväänvihreää, raikasta Nuuskamuikkunen-tyynyliinaa, pilkkahintaan, totta kai. Meillä ollaan nyt siis aivan kuin Muumilaaksossa: kevään merkki on se, että Nuuskamuikkunen ilmestyy taloon. Kohta meillä nukutaan varmaan värikkäissä Puistomuumi-lakanoissa...

Tuskin sentään. Vihrää Nuuskista ja joskus aiemmin ostamiani mustavalkoisia Muumi-tyynyliinoja lukuun ottamatta meillä ei ole lakanoissa satuhahmoja eikä edes kuvioita. Otto-lakanoiden hillitty ruutukuvio oli jo suuri myönnytys sille periaatteelleni, että lakanoiden on oltava yksivärisiä, siis valkoisia. Otto-setit oli kuitenkin pakko hankkia -70 % hinnan takia ja siksi, että ne olivat elämäni ensimmäiset ihan itse ostamani lakanat. Koin suurta riemua, itsenäisyyttä, aikuisuutta ja vapautta: kerrankin MINÄ saan valita! Talo on nimittäin täynnä lahjalakanoita - joista vain valkoiset kelpuutetaan käyttöön - sekä lahjapyyhkeitä. En ole ikinä päässyt ostamaan itse myöskään yhtään kylpypyyhettä. Ehkä senkin aika vielä koittaa?

Kissojen ja kukkien kasvattajat huomio!

Mitkä huonekasvit (tai, epätoivoisesti: mikä huonekasvi, edes yksi kasvi, pliis) ovat sellaisia, etteivät ole vaarallisia kissoille ja joista kissat eivät pidä? 

C oli eilen päivän mittaan syönyt ilmeisesti kaikkia kasveja, joihin pääsi käsiksi eli hampaiksi, ja oksentanut rehut sitten pois. Tänään aamulla hän linnoittautui meillä olevaan puun kokoiseen limoviikunaan. Hän seisoi takajaloillaan kasvin runkoa vasten, ja kun yritin poistaa hänet puusta, hän tarttui siihen kiinni kynsin hampain. Uusi leikki: aiemmin on vain tavoiteltu limoviikunan lehtiä hyppimällä, mutta nyt piti sitten kokeilla puun halaamistakin. 

Kasvien omenaviinietikka- ja caynnenpippurikäsittely ei siis ollut ratkaisu kasvientuhoamisongelmaan.

Aah!

Me saatiin tänään ihana paketti, me avattiin se,

me löydettiin ihania aarteita!

Rakentaminen voi alkaa! Kiitos Minimaailma!

Edustustehtävissä

C on toipunut kollikäsittelystä nopeasti ja mallikkaasti. Ei aristelua eikä haavan ihmettelyä, ja luonnekin on taas samanlainen kuin ennen kaamean kollin pinnalle puskemista. Katse on lempeä ja liikehdintä pentumaisen vilkasta, ei vaanivan murhanhimoista. Joillekin kastraatio tuntuu todella sopivan. Hieman hän hyökkii yhä, mutta ei yhtä vaarallisen oloisena kuin ennen, vaan pikemminkin kyse taitaa olla pennun vallattomuudesta.

Tieto pedon talttumisesta on ilahduttanut paitsi kämppiksiä myös muuta C:n lähipiiriä. Koska hän ei ole enää pelottava, hänet kutsuttiin eilen viettämään lauantai-iltaa sukulaisseurassa. C siis lähti kylään! Kutsussa annettiin ymmärtää, että olisi toivottavaa ja oikeastaan suotavaa, että ainakin kissa kyläilisi, hänen emäntänsä tuli sitten mukaan siinä siivellä.

Kyläily sujui varsin edustavasti. Menomatkalla C oli autossa talutushihnan päässä ja haahuili pitkin takapenkkiä, kunnes keksi vauvanistuimen ja nökötti siinä loppumatkan. Pienten poikien, olivatpa ihmisiä tai kissoja, ei sovi matkustaa ilman istuinta.

Perillä C teki perusteellisen tupatarkastuksen. Kyläpaikassa oli kaikkea kiiinnostavaa ja kiehtovaa, jota ei kotoa valitettavasti löydy. Jos C saisi päättää, hän hankkisi taloomme ainakin nämä:

- Leveät ikkunalaudat, paljon kukkia ja maahan asti ulottuvat verhot. Verhojen takana on hauskaa hiiviskellä ja niiden suojassa voi hivuttautua kukkien luokse. Mikään ei ole ihanampaa kuin painaa naama keskelle oikein pöheikköstä viherkasvia ja tuhistaa sydämensä kyllyydestä. Ikkunalaudalta taas voi vartioida kätevästi myös ulkomaailman tapahtumia.
- Kattoparruja. Niille on jännittävä kivuta ja katsoa, miten ihmisten ilmeet muuttuvat sen kauhistuneemmiksi, mitä pidemmälle parrua kissa ryömii.
- Kaappikello. Sen heilurissa on jotain kiehtovaa, vaikka se tekeekin koko ajan vain samaa edestakaista liikettä.
-Suihkuverho. Ihmisten peseytymisen seuraaminen on C:n lempiharrastuksia, mutta avonaisessa suihkutilassa se on aika riskaabelia hommaa. Jos suihkutila olisi eristetty pienellä reunalla ja vesisuihku pysyisi verhon takana, voisi C osallistua aina suihkutteluun kiipeämällä tuolle reunalle ja painamalla nenänsä suihkuverhoa vasten. Se olisi ihmeellistä!
- PIANO. Etenkin yöllä olisi todella virkistävää, jos voisi kävellessään soittaa sulosäveliä. C soitti pianoa muutaman kerran. Hän aloitti jokaisen soittoesityksen vienoilla korkeilla äänillä ja eteni sitten määrätietoisesti voimakkaampaan ja kumisevaampaan suuntaan.

Tämä kaikki yhdistettynä siihen, että C myös imarteli kyläpaikan isäntää nauttimalla usein ja intensiivisesti tämän sylistä, johti siihen, että C sai hurjasti kehuja sekä heti uusia kyläilykutsuja. Kun kotimatkakin sujui hyvin, hiljaa kissankopassa taksin takapenkillä, niin ei voi kuin todeta, että C:n tilannetaju ja käytöstavat ovat aivan omaa luokkaansa. Etenkin nyt, kun kaamea kolli on poistunut, ja tilalle on tullut taas edustava laatukatti.

Kissanpoika sairastaa

Joskus mikään ei ole hauskempaa kuin herätä aamuviideltä siihen, että päälle loikkaa kissa, joka huutaa mäymäyMÄY ja kiehnää ja kehrää iloisena. Aamuöinen mäy-herätys on tervetullut ainakin silloin, jos samainen kissa on vielä muutama tunti aiemmin rötköttänyt tajuttomana ja ollut kovin surkea, pipi ja säälittävä.

Kollikäsittely on nyt siis onnellisesti takanapäin. Kaikki meni ilmeisesti aivan normaalisti. Lääkäriasemalla saimme reipasta ja hyvää palvelua ja C erityiskiitoksia. Hän on kuulemma poikkeuksellisen rauhallinen rotunsa edustaja, älykkään oloinen kissa ja sopisi hyvin vaikka koratien käytöskoulun opettajaksi (sanookohan ne kaikille noin?). C ei arastellut lääkäriä, eikä unipiikkikään aiheuttanut kiroilua tai riehumista, kuten rotutovereilla kuulemma yleensä. Piikin jälkeen odottelimme hetken ja sitten saimmekin takaisin pienen eunukin, syvässä, syvässä unessa ja silmät apposellaan. En tiennytkään, kuinka LÖYSÄ voi nukkuva kissa olla ja kuinka pelottavaa tuollainen uni on.

Kotona C:lle tehtiin sairaskoti pahvilaatikkoon. Hän lojui siellä pari tuntia tolkku pois, sitten huomasimme silmien sulkeutuneen – se elpyy sittenkin! Aika pian laatikosta kuului puhinaa ja rapinaa ja sieltä kömpi lääketokkurainen, hoiperteleva kissa. Silmät tiukasti ummessa hän valitti ja vikisi ja koetti milloin piiloutua tuolin alle luolaan, milloin hypätä sängylle. Eipä siinä auttanut muuta kuin rauhoitella ja ohjailla takaisin pesään: ei susta nyt ole loikkijaksi. Näky oli jotenkin aivan epätodellinen: kuin pieni kissanpentu ensimmäistä kertaa konttailemassa, mutta kuitenkin ison kissan kokoinen. Voiko säälittävämpää olla?

Seuraavaksi C:llä oli kuulemma pahoinvointia, mutta minä säästyin siltä vaiheelta, kun se sattui miehen hoitovuorolle, sattuipa sopivasti. Joka tapauksessa kuutisen tuntia leikkauksen jälkeen C oli jo niin tolkuissaan, että pystyi maukumaan ja kävelemään tavallisesti, ja aamuyöllä hän siis oli jo niin normaali, että halusi kertoa mäy-juttuja ja herätti minut pitämään seuraa. Ei tuntunut pahalta jättää häntä yksin päiväksi kotiin, sillä töihinlähdön aikaan C oli vain kenties tavallista hieman rauhallisempi mutta muuten oma itsensä. Tai ehkä hän on tästä lähtien aina rauhallinen, onhan hänet nyt nujerrettu?

Feliway

Huomio, minut tänään livenä tapaavat lukijat! Jos mielesi tekee tänään kehrätä seurassani, se johtuu kissaferomonista ja Feliwaystä. Sitä suihkutettiin eilen sänkyyn, kun C oli ensin merkannut sen keltaisella varoitusvärillä reviirikseen.

Kolli on kohtalonsa ansainnut. Enää 10 tuntia armonaikaa.

Isännät talossa

Juuri kun C oli tottunut olemaan talon ainoa mies, palasi ihmismies eilen reissustaan. C:ltä tämä ei todellakaan jäänyt huomaamatta. Hän kehräsi, nuuski ja veikisteli. Sitten hän huusi, ryntäili ja rimpuili. Seuraavaksi hän yritti hyökätä kynsin hampain roikkumaan miehen käteen. Yöllä hän oli näennäisen rauhallinen, mutta aamulla yritti taas hyökkiä. Voimienmittelöä siis taas: kollipoika vauhdissa.

Eipä ole kauan. Kostoksi isäntäasemansa kyseenalaistamisesta mies soitti lemmikkieläinasemalle ja tiedusteli, milloin C voisi päästä kollikäsittelyyn. Tapahtumien vauhti järkyttää minua: C menettää miehuutensa jo HUOMENNA!