maanantai 21. heinäkuuta 2014

Pikainen lomapäivitys

Hei pitkästä aikaa! Täällä olemme. Lojumme kuumuudesta nuutuneina ja osa meistä voivottelee, mitä tekisi, toiset taas hurisevat: olosuhteet alkavat olla kuin Thaimaassa konsanaan.

Cisulle ja Totolle kuluu siis hyvää. Koratian väki on lomaillut heinäkuussa yhdessä  ja erikseen. Palaamme pian tarkemmin lomakuulumisiin, sillä niistä riittääkin kerrottavaa. Tänä kesänä olemme mm. kokeilleet uudenlaisia hoitojärjestelyjä ja kaikki on mennyt hyvin. Cisu ja Toto ovat toden totta Koratian kunkkuja ja heille voi vastuuttaa kissavaltakuntamme isännöinnin, kun ihmiset ovat muualla.

Tällä kertaa vinkkaan kuitenkin vain parista Kissakas.fi-sivustolle kirjoittamastani jutusta. Kun helle ei ollut vielä pehmentänyt täysin aivojani ja pystyin vielä kirjoittamaan, käytin erään loma-aamun sen pohtimiseen, mitä tekisin, jos saisin olla kissa yhden päivän ajan. Päätelmäni  löytyvät kolumnista Päiväni kissana. Kissakkaassa on nyt ilmestynyt myös kooste kissakirjasuosituksistani.

Nyt lähden varakuningas Tottendahloksen kanssa tarkastamaan Koratian tiluksia, sillä Toto on tätä naputellessani sanonut jo kuutisenkymmentä kertaa VÄY.

Hei hei ja väy väy!

3 kommenttia:

  1. Väy! Menenpä heti katsomaan kirjasuosituksesi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjavinkeistä ja oikein lokoisaa lomaa teille!

    VastaaPoista
  3. Se oli oikein hauska ajatusleikki se päivä kissana :-). Oishan se aikamoinen vaihto!

    VastaaPoista