Nostalgiaa, osa 1: Cisu tuli taloon

Aluksi Koratian väki oli aivan pihalla kissojen touhuista.
Eivät tajunneet peittää sohvaakaan kynsiltäni.

Sain varmaan jo vuosia sitten koratblogi Tatsutan tassuttelijoista haasteen julkaista ennen näkemättömiä kuvia Cisun ja Toton blogissa. Kamerasta ei ole sellaisia löytynyt, koska olen julkaissut kaiken julkaisukelpoisen täällä, mutta nyt sain puhelimenvaihdon yhteydessä kaivettua vanhasta kännykästä kuvia, joista osaa ei varmasti ole nähty aikaisemmin: Cisun kuvia ajalta ennen blogia. Kuvia kaivellessa tuli sitten muisteltua Cisun alkutaivalta Koratiassa - tai emmehän me kotiamme silloin vielä Koratiaksi osanneet kutsua - ja on pakko jakaa ihania kissamuistoja täälläkin.

Cisuhan on syntynyt huhtikuun alussa ja täyttää pian viisi vuotta. Kesällä tulee myös viisi vuotta siitä, kun minä ja mieheni tapasimme Cisun ensimmäistä kertaa. Cisu oli juuri saapunut sukulaisen perheeseen ja olimme kaikki samassa paikassa kylässä.

Olin päättänyt etukäteen, että vältän kissakontaktia, koska olen allerginen. En ollut kuitenkaan koskaan nähnyt mitään niin pientä, siroa ja veistosmaista kuin vastikään luovutusikään tullut koratinpentu. Harvoin olen nähnyt mitään niin villiäkään. Hyvät aikeet olla erossa allergiakisulista romuttuivat heti, kun tuo epätodellinen eksoottinen ilmestys hyppäsi syliin tuon tuosta. En muista kokeneeni kissakuumetta, vaikka Cisu tekikin suuren vaikutuksen.

Tuli marraskuu ja Cisun isäntäperheessä oli ilmennyt paha allergia. Saimme kyselyn, josko Cisu voisi tulla meille yhdeksi yöksi. Hän voi. Hän oli meillä viisi yötä. Emme oikein - näin jälkikäteen ajatellen - tienneet, mitä tehdä kissan kanssa, mutta kovin vetoava se oli. Vielä hieman pentumainen, aika vauhko, tavattoman utelias ja välillä aikamoinen raukka. Cisu juoksi huutaen hepulissa ympäriinsä ja sitten sukelsi syliini, tunki päänsä paitani alle: Minua hermostuttaa, lohduta.

Yläkuva on hyvin merkittävä. Sen otin, kun Cisu oli lähtemässä ensivisitiiltään kotiin ja oloni oli apea. Halusin muiston Cisusta. Lähetin kuvan sitten vielä samana iltana Cisun emännälle ja laitoin saatteeksi, että tervetuloa uudestaan. Aamulla huomasin puhelimessani viestin: "Jos haluatte, saatte sen omaksi."

En oikein ymmärrä, missä olen ja mitä täällä teen.

Otan paikan haltuun uutteralla tutkimustyöllä.

Koratian ihmiset kuvittelivat kuulemma ennen omaa kissaa,
että kissan voi ihan hyvin opettaa nukkumaan omassa sängyssä.
No niin mä nukunkin. Otin ihmisten sängyn heti omakseni.

Cisu tuntui jo niin tutulta, että sääliksi kävi, kun toinen tarvitsi uutta kotia. Koska emme tienneet, miten allergiani kävisi, lupasimme, että Cisu voi tulla ainakin toistaiseksi... Pidätimme itsellemme heti veto-oikeuden, että Cisu ei saa enää ikinä muuttaa minnekään ilman meidän lupaamme. Niin Cisu tuli meille ensimmäistä kertaa suuremman tavaramäärän kanssa jo pari päivää ensivisiittinsä jälkeen. Hän katseli meitä tutkivasti ja hurisi kovaäänisesti, sitten hän meni illaksi iskän päälle istumaan. 

Tässä olen enkä muuta voi.

Alku ei ollut aivan ruusuinen. Allergiaoireeni muuttuivat lähes astmaattisiksi, mutta muutaman viikon päästä helpotti - ja aika pian huomasin olevani vieraillekin kissoille vähemmän allerginen kuin ennen. Cisu vaikutti ensin onnelliselta, mutta meni sitten syömälakkoon, kun ei oikein ymmärtänyt, miksi hän on yhtäkkiä yksin kaiket päivät. Meitä odotti iltaisin kotona kissa, joka kirjaimellisesti roikkui kimpussamme... Syömättömyys johti jopa siihen, että Cisu kävi lääkärissä. Hänellä oli siellä tukenaan sekä entinen että nykyinen omistaja (mieheni). Lääkäri antoi arvion, että "vika taitaa olla kissan korvien välissä". Cisu oli vastaanotolla tukeutunut mieheeni, istunut tiivisti tämän sylissä, ja kotiin tultuaan hän meni suoraan ruokakupille. Ihan kuin Cisu olisi rentoutunut: Voin luottaa tuohon ihmiseen ja uskallan syödä sen antamaa ruokaa.

Aluksi Cisu olikin muuten aina miesten perään, vaikka kyllä kai hän minustakin piti. Cisulla oli kuitenkin vahva taipumus hakeutua miesten seuraan ja syliin, onneksi sittemmin myös naiset alkoivat kelvata. Kummallakaan kissallamme ei ole onneksi suosikki-ihmistä, vaan ainoa jaottelu kulkee siinä, että eri ihmiset ovat eri puuhiin.

Tässä olemme matkalla ensimmäisen yhteisen joulun viettoon sukulaisten luokse. Melkein kahdeksan tunnin junamatka oli aikamoinen koettelemus kaikille,

Mihin mua taas viedään?

ja perillä Cisu olikin hyvin uupunut.

Viimeistään joulun aikaan oli kuitenkin kaikille selvää, että Cisu tykkää uusista ihmisistään. Tässä katsellaan kai telkkaria yhdessä oman väen ja koko suvun kanssa. Cisuhan on aina pitänyt itseään kuin yhtenä ihmisenä - tai toki ihmistä kaikin tavoin korkea-arvoisempana olentona, mutta joka tapauksessa tyyppinä, jonka kuuluu osallistua kaikkiin ihmisten puuhiin.

Sittemmin, kuten blogin lukijat tietävät, Cisusta sukeutui kunnon reissukissa, joka matkustelee erityisesti mökille. Automatkat sujuvat usein karjuen, mutta muuten reissaamisessa ei ole mitään vikaa. Tämä kuva on otettu autossa Cisun ensimmäisenä Koratian-keväänä ja vastaavia kuvia on kai näkynyt silloin blogissakin.

Muistan ainakin kirjoitelleeni keskikonsolikoratista, joka tarvitsi mummin ja vaarin rapsutukea automatkalla.

Nykyisin ainoa tuki, jota Cisu mökkimatkalla tarvitsee, on lohdutus kotiin palatessa. Koratiassakin on ihan kivaa, mutta vielä kivempaa olisi, jos asuisimme mökillä...

Kun Cisu oli ollut meillä vajaa pari kuukautta, havaitsin, että ei auta muu kuin perustaa blogi. Koska saimme Cisun hieman yllättäen, jouduimme aikoinamme ottamaan kissatiedon haltuun hyvin nopeasti. Löysin tuolloin, syksyllä 2008, kissablogit ja sain niistä tarpeeksi helposti omaksuttavaa tietoa ja vertaistukea. Olin myös pallotellut jo aiemmin ajatusta omasta blogista, mutta arvelin, ettei minulla riittäisi juttua yhdestä aiheesta... Toisin kävi, sillä Cisun ansiosta perustamani K-blogi erkaantui pian kolmeksi erilliseksi blogiksi. En olisi koskaan uskonut, miten paljon ystäviä ja sittemmin jopa töitä olen saanut blogin ansiosta! Kokemus on ollut aivan ainutlaatuinen.

Musta tuli sit julkkis...

Vieläkin ainutlaatuisempaa on toki ollut tutustua kissoihin, ja erityisesti korateihin ja vieläpä juuri Cisuun. En yhtään ihmettele, että koratien on perinteisesti uskottu tuovan onnea omistajalleen, vaikka toki superaktiivinen jokapaikanhöyläkissa saattaa välillä hieman rasittaakin. Mutta silti. En tiedä toista elävää olentoa, joka olisi yhtä energinen ja vilkas mutta tarpeen mukaan myös fiksu ja empaattinen kuin Cisu.

Toisen melkein samanlaisen, ainakin toisen yhtä harmaan ja silkkiturkkisen, tyypin kyllä tiedän. Nostalgiasarja "kuvia kännykän uumenista" jatkuukin piakkoin katsauksella Toto Tottiaisen lapsuuteen. :)