maanantai 13. huhtikuuta 2015

Cisun ja Toton hoitopäiväkirja



Miten saada tämä blogi päivittymään? Meillä on nyt hyväksi koettu ratkaisu: Koratian ihmisväki voi lähteä viikoksi iki-ihanaan Skotlantiin, lumoavalle Skyen saarelle, ja majoittua suloiseen majakanvartijan taloon. Sillä välin Cisu ja Toto voivat viettää laatuaikaa Mummin ja Vaarin kanssa, ja Mummi vieläpä pitää hoitopäiväkirjaa.

Julkaisemme tuon hoitopäiväkirjan nyt. Koska hoitajat eivät olleet ottaneet kuvia Koratian-matkansa aikana, kuvitamme jutun pari viikkoa sitten otetuilla mökkikuvilla. Mummin ja Vaarin huomasta ja seurasta oltiin nauttimassa silloinkin.




Päivä 1

Saavuimme  illalla kuuden maissa (toim. huom. Koratian ihmiset olivat poistuneet kotoaan jo aamuyöstä). Meidät selvästi tunnistettiin, ja isäntäväki otti huristen vastaan. Aluksi oli pientä yritystä päästä uloskin, mutta illan pimetessä kissat huomasivat sen toivottomaksi.

Illalla katsoessamme tv:tä Cisu tuli jopa syliini, mutta ei suonut sitä Totolle. Cisu selvästi pomottaa pikkuveljeä. Pomottelu jatkui iltayöstä, kun Toto tuli myös petikaveriksi; siitähän syntyi rähinä ympäri taloa. Loppujen lopuksi kissat nukkuivat yhdessä eteisen lattityynyllä pääosan yöstä.

Toim. huom. Kaislanpala poistettiin Cisun kidasta heti kuvan ottamisen jälkeen.



Päivä 2

Aamu valkeni kirkkaana ja kauniina ja kissojen mielestä myös varsin ulkoilukelpoisena. Saimme oikein kahvikonsertin, Cisu pani kaiken toivonsa vaariin. Ja se onnistui!

Päivällä täällä vieraili 1-vuotias poika. Pikkumies nauraa käkätti kissojen juostessa ja kiipeillessä. Uteliaisuus oli suuri ja häntä houkutteleva. Kissat eivät paljon väistäneet, luottivat itseensä. 

Kaikki olisi hyvin, jos isännät vain innostuisivat syömään ja juomaan, se on varsin niukkaa.




Päivä 3

Iltayöstä Cisu ja Toto halusivat nukkua vieressäni, mutta se oli aika kuumaa ja ahdasta. Onneksi he siirtyivät toiseen huoneeseen.

Aamutoimet hoidettiin ja ulkoiltiinkin, kun ensin löydettiin Toto kylpyammeen alta. Ruoka ei tunnu olevan mikään ykkösasia... Etsimme ankansuikaleita turhaan ja kävimme jopa Mustissa ja Mirrissä. Myyjät ehdottivat koirille tarkoitettuja, vaikka kissoille kysyttiin. (Toim. huom. Cisu ja Toto syövät pilkottuja koiranherkkuja kyllä, nimenomaan ankansuikaleita!)

Illansuussa palasin yksin talolle vaarin jäädessä iltamenoihinsa. Vastaanotto oli harvinaisen huriseva. Etenkin Toto tuntuu erityisen hellyydenkipeältä.



Päivä 4 

Kylläpä nyt kaivataan ihmisen läheisyyttä! Tein vaarin sänkyyn huovista kissanpesän, mutta kelpasiko - ei tietenkään! Cisu teki oikein töitä etsiessään reitin peiton alle. Se oli vähän liikaa minulle, ja onneksi kissat tyytyivät nukkumaan peiton päällä kyljessäni. Vilu ei tullut niinkään.

Illemmalla oli meininkin ulkoiluttaa kissoja, mutta vähiin se jäi. Tänään on ollut hyvin tuulista, ja se varmaan säikäytti pojat sisään jo parin minuutin ulkoilun jälkeen. 



Päivä 5

Olemme yön hiljaisina tunteina keskustelleen Cisun kanssa kyljen kääntämisestä. Cisusta se on täysin tarpeetonta, minusta välttämätöntä. Niinpä Cisu tuli ja meni moneen kertaan ja lopuksi tyytyi eteisen tyynyyn.


Aamu  oli kaunis, kirkas ja tyyntynyt. Kissoista oli taas oiva ulkoilusää. Vaari suoritti ulkoilutuksen turvallisesti. Tänään minulla on iltamenoa ja yövyn kotona.



Päivä 6

Vaari oli pärjännyt ilmeisen hyvin yksin hoitajana, vaikkei ollut petikavereita saanutkaan. Minutkin hyväksyttiin takaisin joukkoon. Vaari yritti ulkoiluttaa poikia, mutta vain Cisu suostui ulos.



Päivä 7

Edellisen yön poissaoloniko teki sen, ettei Cisu tullut yöllä viereen. Ihan hyvä, Cisu on kuuma patti.

Päivällä suoritettiin reipas ulkoilu, molemmat kissat olivat mukana. Toto temppuilee aina ulos lähdettäessä, mutta lähtee kuitenkin. (Toim. huom. Se kuuluu Toton ulkoilutraditioihin. Kun valjastelukausi alkoi tänä keväänä, Toto meni sekaisin ja odotti kiltisti eteisessä, että hänellekin puetaan valjaat, mutta sittemmin hän on muistanut, että ennen u-keikkaa kuuluu aina ryömiä sängyn alle ja muutenkin pistää ranttaliksi.)



Päivä 8

Viime yönä Toto tuli jalkopäähän nukkumaan Cisun pitäessä pientä yösoittoa muualla. Aamulla Cisulle kelpasivat rapsutukset. Cisu ei tiennyt, miten päin olisi, jotta jokainen karva käytäisiin läpi.

Tervetuloa kotiin, teitä varmasti odotetaan!



Toim. huom. Ja meitä odotettiin - tai ainakin Cisu odotti. Hän riemastui niin kotiväen tapaamisesta, että kävi meidän lisäksemme puskemassa ja pussaamassa mm. pelkkiä iskän farkkuja. Toto sen sijaan tuntui ensin hiljaiselta, varautuneelta ja hieman loukkaantuneeltakin. Toton kuuluisa jatkuva HUR oli poissa tunnin, pari, mutta löytyi sitten.

Missä kalat ja linnut ovat? Näin niitä kesällä laiturin alla!


Tänään olen ollut vielä lomailemassa kotosalla, ja pojat ovat olleet aivan omia itsejään. U:ssa tapasimme kärpän ja tarkkailimme  sitä aivan kärppänä!

Kiitos hyvästä hoidosta Mummi ja Vaari!

Voihan kippura, valo ja lämpö ovat täällä taas! 

18 kommenttia:

  1. No kyllä mummi oli pitänyt loistavaa päiväkirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja mikä mökki tuolta linkistä löytyykään!! Onko blogiin tulossa kuvia reissusta?

      Poista
    2. Hei! Innostuin reissusta niin, että päivitin tuota kotiblogia pitkästä aikaa, siellä on nyt joitakin kuvia talosta ja muuten aikamoinen Skotlanti-kuvapläjäys - tosin slti tuntuu, että sain blogiin vain aavistuksen kaikesta, minkä näimme ja koimme... http://kokolaillakodikkaasti.blogspot.fi/2015/04/kuvamuistoja-skotlannista.html

      Poista
  2. Kiva päiväkirja :)
    Ja voi tuota kippuraa :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista! Keväinen onnenkippura tuli esiin ensikertaa juuri mökillä. sittemmin kippura-Cisu on onneksi päässyt nauttimaan aurinko-onnesta jo kotonakin. <3

    VastaaPoista
  4. Hyvät hoitajat! Hieno päiväkirja. Taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummi on hyvä hoitaja ja bloggaaja. :)

      Poista
  5. Ai kun ihanan perusteellinen kuvareportaasi kissojen u-keikoista ja muusta! Suuni levisi taas melkein korviin, kun luin tekstin ja tutkin kuvat ;) Mutta mitä se kylpyammeen alla piileskely tarkoitti? Ettei vain ollut (st)ressiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Luulen, että se tarkoitti vain normaalia totomaista kekkalointia. Hän piileskelee aamuisin kotiväkeäkin ammeen alla - vai nauttiiko rauhasta, en tiedä, mutta uskon tai ainakin todella toivon, ettei ole stressiä. U-kutsua Toto noudattaa siis melkein aina niin, että menee esim. sängyn alle ja sitten kun emme jaksa maanitella sitä enää mukaan, tulee ikkunaan huutamaan, että te unohditte mut!

      Poista
  6. Aivan loistava tapa saada blogi päivittymään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Olen aivan samaa mieltä, ja mielestäni blogia voisikin päivittää aika usein tällä metodilla. ;)

      Poista
  7. Ihana tuollainen päiväkirja <3 Mukava saada sellainen matkan jälkeen.
    Ihana tuo loppukippura :)

    VastaaPoista
  8. Kiitämme ahkerasti päiväkirjaa pitänyttä hoitohenkiläkuntaa ;)

    VastaaPoista
  9. Loistava päiväkirja! Erityisen hieno sanapari oli "kuuma patti", erinomainen ilmaus :-D.

    VastaaPoista
  10. Ensi kertaa vierailulla ja kyllä viihdyin :) Varsinkin noita lelu- aiheiset jutut kiinnostaa nyt, kuulin juttua että henkilökuntani aikoo shoppailla eläinkaupassa, saas nähdä mitä siitä reissusta seuraa.

    VastaaPoista
  11. Mitä kuuluu Koratiaan?

    VastaaPoista
  12. Olipas siinä monenlaista touhua ja hyrinää. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista