tiistai 28. syyskuuta 2010

Salaperäiset metsästäjät

Onneksi ulkoilusäät jatkuvat ja pihalla riittää vaanittavaa – ainakin ärsyttäviä, härnääviä västäräkkejä, tirpoista rasittavimpia! Cisu ohjeistaa, miten todellinen metsästäjä väijyy niitä hyvin huomaamattomana, mutta tietenkin hyvin hurjana ja pelottavana, pusikon suojissa.

Katso ensi oikeaan, 


sitten vasempaan.

Kyykisty sitten marsuksi ja jähmety paikoillesi.


Jos mikään ei auta, eikä paisti lennä suuhusi, kutsu apujoukot paikalle.
Vaikka ei niistä apujoukoistakaan kauheasti hyötyä ole. Vielä pitää vähän hioa linnustajan taitoja.

Ja hämähäkistäjän taitoja: Viikonloppuna näin, kuinka pojat pyydystivät hämähäkkiä yksissä tuumin. Kumpikin kehräsi, välillä täppäsi saalista hellästi ja jatkoi sen perässä kulkemista huuliaan lipoen, kuitenkin elävää ruokaa saamatta. Ei kovin tehokkaan oloista. Siskoni tosin huomautti, että se kaikki oli varmasti vain suurta oveluutta - kun ensin hämää vastustajaa, ei se lopulta edes yritä karkuun, sitten kun sen haluaa oikeasti syödä.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Kuopuksen kohtalo

Toton kannalta oli oikein hyvä, että olimme eilen katsomassa korateja näyttelyssä. Tai en tiedä, oliko Toto iloinen, että hoimme hänelle koko illan kuin vanhat tädit lapsille: "Kyllä sä olet iso, onpa susta tullut suuri poika, oletpas sinä komea!" Mutta eilen, kun vertailukohteita oli runsaasti, todellakin havaitsimme, että Toto ON iso korat.

Eipä hän kovin pikkuriikkiseltä ja hennolta kyllä vaikutakaan näissä lauantaina otetuissa kuvissa. Toton kohtalo on vain olla se nuorin ja pienin pikkuvelikissa: ihmiset ovat niin hitaita, etteivät aina muista, että pienestä pörröisestä pikku-Totosta on tullut kookas ja voimakas lihaskimppu. Vähän kuin se, että kaikki pitävät Totoa aina hyväntuulisena ja kilttinä, tasaisena pörisijänä – ja sitten se onkin aina Toto, joka tempaisee ja yllättää ihmiset milloin mitenkin.

 Minun pitäisi kyllä päästä koratmittelöihin. Olisin isoin, vahvin, rotevin
 ja leveähartiaisin, oikein miehekäs.
 Vaikka voisin mä silmäkauneuskilpailuissakin pärjätä
ja taitava tassu -kisassa menestykseni olisi taattu! 

Vihdoinkin kotiväki alkaa huomata kokoni ja arvoni ja taitoni. 
Mä en ole pikkuveli, olen JÄTTIVELI!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Koratpäivä


Kuva Korat ry:n sivuilta.






Mitä tekee koratkissojen pauloihin joutunut kissanomistaja sinä sunnuntaina, kun hänen pitäisi siivota, hoitaa puutarhahommia, tehdä töitä, edistää remonttia ja tietenkin nauttia omista korateistaan? Hylkää kotikoratit ja istuu kaksi tuntia autossa vain siksi, että Varsinais-Suomessa Loimaan työväentalolla on nähtävillä monta koratia.

Kävimme siis Suomen Koratrenkaan järjestämässä koratien esittelynäyttelyssä tänään, ja oli kyllä tosi hauska näyttely, eikä vain siksi, että harmaita naukulaisia - todellakin naukulaisia, melkein kaikki näyttelykoratit kommentoivat jatkuvasti tapahtumia - oli runsaasti. Näyttelytila oli mukavan pieni ja kissoja oli huomattavasti vähemmän kuin pääkaupunkiseudun jättinäyttelyissä. "Näyttelyturisteja" taas näytti olevan suhteessa enemmän kuin pk-seudulla; paikallinen kissanäyttely tuntui olevan jonkinasteinen tapaus pienellä paikkakunnalla.

Satuimme paikalle sopivasti leikkimielisiä kilpailuja katsotaan. Koratialaisista palkittiin kaunissilmäisin ja hienoturkkisin yksilö sekä "paras paketti", muiden kissarotujen edustajista vielä "piristävin persoona".

Koratien kilpailua katsellessamme havaitsimme, että jopa meidän pieni suikula Cisu taitaakin olla aika kookas tai ei ainakaan erityisen pienikokoinen rotunsa edustaja. Toto sen sijaan on varsinainen jätti ja bodari! Näyttelyssä ei ollut kuin yksi Toton kokoinen korat, mutta hän olikin sitäkin vaikuttavampi: jo 16-vuotias rauhallinen herra. Vanha herra sekä eräs (vaarallisen) suloinen tyttöpentu jäivät parhaiten mieleen. Lisäksi näimme kaksi meidän poikien kissalasta olevaa siskosta, mutta emme onnistuneet tapaamaan heidän omistajaansa. Harmi, sillä oli hauska bongata näyttelystä lähes tuttuja kissoja. Juuri sen pentueen kissoja kävimme joskus katsomassa ja jopa luulottelimme, että meille tulisi tänään tavattujen tyttöjen veli - mutta tulikin Toto toisesta pentueesta. (Onneksi tuli, Toto oli 100 % oikea valinta Cisun kaveriksi.)

En ole ollut erityisemmin innostunut käymään kissanäyttelyissä, mutta tuolla "mininäyttelyssä" oli niin hauskaa ja kiinnostavaa, että sellaisiin aion mennä jatkossakin, jos vain onnistun huomaamaan näyttelyitä. Venäjänsinisillä näyttäisi olevan maakuntamatkailuun kannustava näyttely Salossa lokakuussa...

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Vaikutusvaltainen Cisu

Kaiken takana on Cisu.

Ilman ihanaa harmaaherra Cisua moni asia olisi jäänyt väliin sekä minun että ystäväni elämässä. Havaitsimme eilen yllättävän syy–seurausketjun.

- Jos Cisu ei olisi tullut kotiini yhdeksi yöksi hoitoon, en olisi koskaan ottanut kotieläintä. Allergikkona en olisi uskaltanut edes ajatella sellaista. Mutta Cisun visiitti vierähti ensin viikoksi ja sitten "toistaiseksi"-tasolle ja pian oli selvää, että Cisusta ei luovuta ja lisää harmaahurmureita on saatava (Cisu tuli meille allergiasyistä).

- Jos Cisu ei olisi tullut meille niin yllättäen, en olisi alkanut äkkiä kaivaa kissatietoa netistä enkä olisi löytänyt ensin kissa- ja sitä kautta monia muitakin kivoja blogeja.

- Jos en olisi löytänyt muiden blogeja, en olisi aloittanut omaanikaan.

- Jos minä en olisi innostanut esimerkilläni, ystäväni ei olisi perustanut omaa (kirja)blogiaan.

- Jos ystäväni ei olisi perustanut blogia, hän ei olisi kiinnostunut blogeista niin paljon, että päätti tutkia niitä opintojensa kandintutkielmassakin.

- Ystäväni valitsi tutkimuskohteekseen erityisesti eläinblogit ja Cisu ja Totokin pääsivät tutkimuskohteiksi.

- Ystäväni valmistui juuri kandiksi ja jatkaa blogiaiheen tutkimista gradussaan.

Summa summarum: ilman Cisua ei olisi blogeja, blogiystäviä, ei oppiarvoja, ei juuri mitään. Kun ystäväni valmistuu maisteriksi, Cisu on publiikin kunniavieras. Ei ihme, että Thaimaassa on aina ajateltu koratien tuovan onnea.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Parturitesti läpäisty

Meillä oli eilen kotona suuri tyyli-ilta. Havahduin, etten ole käynyt kuukausimääriin kampaajalla, joten jotain oli tehtävä. Ei muuta kuin pojat asialle: mieheni leikkasi hiukseni ja Cisu ja Toto valvoivat työn edistymistä sekä tarkastivat kaikki lattialle tipahtaneet hiussuortuvat. Lopuksi vielä värjäsin itse hiukseni.

Kun kauneusoperaatiosta oli selvitty, Cisu kiipesi tuon tuosta syliini ja yritti nuolla hiuksiani. Niin hän tekee aina silloinkin, kun palaan oikealta kampaajalta. Täydestä siis meni kotiparturin työ!

perjantai 17. syyskuuta 2010

Myrskyvaroitus

Cisu nukahti aikaisin illalla jäykkään asentoon kaula takakenossa ja tassu ylhäällä. Toto tuli heti halaamaan.

Tassut ja hännät menivät solmuun.

Mutta ei, toisin kuin muiden unikissojen, meidän ei pidä antaa söpöysvaroitusta. Tämä söpöily oli nimittäin tyyntä myrskyn edellä: heräsin klo 1.30 yöllä siihen, että ylitseni juoksee kaksi karjuvaa villipetoa. Pedot rymistelivät läpi yön, ja kun aamulla olin lähdössä silmät ristissä töihin, heitäkin väsytti niin, että menivät päiväunille. Toisten kelpaa.

Vaikka ulkona myrskyää ja joillakin myös öisin kotona, toivotamme solmuhäntäisen rauhallista viikonloppua!

torstai 16. syyskuuta 2010

Sylikissa onnenkissa

Totolla oli eilen ihana ilta. Siskoni kävi kylässä ja Tottis pääsi syliin.

Pääsisihän hän toki muulloinkin, mutta Toto ei ole oikein sylikissa kotiväen kesken. Totoa saa kantaa ja nostella, mutta toisin kuin Cisu, hän parkkeeraa harvoin itsensä syliin ihan istumaan ja oleskelemaan. Oikeastaan sitä tapahtuu vain Cisun kanssa yhdessä, joskus syliin hyppää ensin Cisu ja sitten Toto. Toton varovaisuus johtunee siitä, että aluksi Cisu katseli hänen itsenäisiä sylittely-yrityksiään pahalla silmällä (kissaihmiset kyllä tietävät, miten paha se osaakin olla). 

Mutta siskoni kanssa kaikki on toisin. Toto on ensitapaamisista lähtien pyrkinyt aina siskon syliin ja hameen alle. Kun eilen avasin siskolle oven Toto kainalossa, Tottis kurotti heti uteliaasti kaulansa pitkälle kohti siskoa ja hyrähti kehräykseen, joka jatkuikin sitten koko visiitin ajan. Siirsin Toton siskon syliin ja siellä hän sitten viipyikin.


Sylissä! Sylissä! Katsokaa, mua ihan hymyilyttää.


Olo tulee niin raukeaksi, että meinaan nukahtaa...

Olen maailman pehmein ja rennoin ja pörisevin!

Pitkän hellän hetken jälkeen oli aika riehua. Ohjelmassa oli mm. jalkasaalistusta ja päälleloikkauksia. Tästä vieraasta on Toton mielestä otettava aina kaikki irti!

Cisukin ilahtui vaihtelusta, mutta pysytteli hieman kauempana ja katseli vain Toton ilonpitoa vakavana. Cisusta on kohtuullisempaa, jos ihmiset liehittelevät kissoja kuin että kissat menevät onnesta sekaisin ja tekevät itseään tykö vieraille. Aina pitää toki esiintyä ja keskustella, siis viedä kaikki ihmisten huomio, mutta pitää olla silti kissamaisen cool eikä tuollainen riemastunut sylivauva.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Sukkamehu

Tästäkään ei ole kuvaa, koska hassu tilanne olisi häiriintynyt, jos olisin hakenut kameran.

Näin viikonloppuna Cisun kasvoilla hassuimman koskaan kissalla näkemäni ilmeen. Veljekset olivat sängyllä vierekkäin, kun Toto päätti putsata hännäntyvensä ja ojensi jalkansa suureen haara-asentoon. Yksi jalanpohja osui suoraan Cisun kuonoon.

Mitä viestejä se tassu toikaan! Cisun yksi korva jäykistyi sojottamaan suoraan kohti kattoa, toinen taas vaakasuoraan sivulle. Otsa meni kurttuun ja pupillit laajenivat, silmät menivät jopa hieman kieroon. Välillä Cisu katsoi minua aivan kiihtyneen ja vauhkon näköisenä ja jatkoi sitten nuuhkimista. Toto on oikea aromivarvas!

maanantai 13. syyskuuta 2010

Iloinen jälleennäkeminen


Näistä hetkistä ei nyt ole kuvia, mutta... Cisu ja Toto olivat hyvin iloisia, kun mies palasi myöhään perjantai-iltana viikon reissulta kotiin. Oli aivan liikuttavaa nähdä, miten se piristi karvapoikia.

Kun miehen taksi kaarsi pihalle, Cisu ja Toto olivat jo makuuhuoneen sängyllä nukkumassa. He pomppasivat pystyyn, katsoivat toisiaan ja vilistivät hassusti kylki kyljessä ovelle odottamaan: se on tulossa! Kun se tuli, ei sitä voinut kuin tuijottaa lumoutuneena, sitten Toto sanoi HUR.

Sitten piti ottaa kaikki ilo irti kotiinpalaajasta. Sen päällä hypittiin, sille tuotiin leluja ja sille juteltiin kovasti koko viikonvaihteen ajan. Kun minä yritin sekaantua leikkeihin, sain osakseni vain mulkoilua ja tuhinaa: mees nyt, kyllä sun kanssa ollaan jo ehditty leikkiä. Pojat halusivat erityisesti painia miesten kesken ja roikkuivat vuorotellen miehen kädessä ja jaloissa. Toto roikkui jalassa ainakin puoli tuntia yhteen soittoon ja esitti hyvin vauhdikasta tankotanssia villasukan ympärillä kieppuen. Oi hauskuutta, kaikki yhdessä kotona!

Valitettavasti se ilo ei taaskaan kestänyt kovin kauan, vaan painikaveri lähti aamulla taas reissuun. Onneksi Cisu ja Toto ovat jo sopeutuneet siihen, että toinen ihmiskämppis matkustaa ajoittain runsaasti. Pienempinä he saattoivat etsiä kadonnutta halki yön ympäriinsä ravaten ja huutaen, mutta nyt heitä ei huolestuta poissaolo, vaikka kotiinpaluu kovasti ilahduttaakin.

Parempi silti olisi, jos se ei aina reissaisi. Pojat yrittivät myös estää reissaamisen nukkumalla kaikki viikonlopun päikkärit miehen matkalaukun päällä. Voi hassuja. En ymmärrä, miten kukaan malttaa lähteä matkalla pois karvakaverien luota. Onneksi minun ei tarvitse!

perjantai 10. syyskuuta 2010

Tunnustus: seitsemän eläimellistä asiaa

Sain jo jokin aika sitten Sailalta hienon tunnustuksen, kiitoksia! Tai Cisu ja Toto saivat, he ovat varmasti enemmän beautiful bloggereita kuin minä, nuo hopeakyljet oliivisilmät. Koska tunnari oli osoitettu tänne blogin kissasivujen puolelle, keskityn tunnustusvastauksessani vain eläinasioihin. Tunnustuksen saajan on siis kerrottava seitsemän asiaa itsestään.

 1. Ennen Cisua ja Totoa minulla on ollut kotieläimiä vain joskus ala-asteikäisenä. Minulla oli jonkin aikaa miljoonakaloja, joiden akvaarion hoitamiseen en oikein jaksanut keskittyä. Lisäksi kalat lisääntyivät miljoonittain, joten annoin ne naapurille. Minulla oli myös jonkin aikaa Verneri Vesimittari. Kuljetin hänet lasipurkissa keskisuomalaiselta järveltä pääkaupunkiseudulle ja ruokin häntä kärpäsillä. Kerran annoin Vernerille liian ison kärpäsen. Verneri jäi siihen kiinni, eikä päässyt irti ja menehtyi.


2. Hieman vanhempana aloin haaveilla karkeakarvaisesta mäyräkoirasta tai kilpikonnasta. Nykyisillä silkkiturkkisilla vipeltäjillämme ei ole mitään yhteistä näiden luuloteltujen kotieläimieni kanssa, paitsi ehkä mäyräkoiramainen omapäisyys.


3. Nykyisin tiedän olevani ennen kaikkea kissaihminen (mieheni muistuttaa toisinaan, että hän on ollut sitä aina, hän on oikeaoppinen, minä myöhäisherännäinen). Pian Cisun saavuttua minulle tuli olo, että tapahtui elämässä mitä tahansa, minä ja kissat pidämme yhtä. En ymmärrä, miten olin tullut toimeen ilman kissaystäviä! Olisin mielelläni myös lammasihminen.
4. Vaikka sainkin varsinaisesti kotieläimiä vasta aikuisena, sekä koti- että villieläimet ovat aina kiinnostaneet minua. En muista lapsuudestani juurikaan ihmisiä, mutta ihmisten eläimet, etenkin kissat ja koirat, kyllä. Lempiohjelmani on kautta aikojen ollut Avara luonto, ja nykyisin minusta on etuoikeutettua asua paitsi kissojen myös esim. metsäkauriiden lähellä.

5. Olin aikaisemmin allerginen siitepölylle, eläimille ja 14 ruoka-aineelle. Eläimistä sain eniten oireita juuri kissoista, ja Cisun ensimmäinen kuukausi meillä aiheutti jopa astmaoireita. Sittemmin suunta on kääntynyt toisin päin: kiitos karvaisten siedättäjien, olin tänä kesänä vähemmän heinänuhainen kuin vuosikausiin. En silti halua kannustaa ihmisiä ottamaan kotieläimiä tarkkaan harkitsematta ja oman terveyden riskillä, vaikka Cisu tuli meille pikavauhtia ja minun allergiani oli tiedossa.


6.  Huomaan haaveilevani kolmannesta kissasta hieman liian usein... Toisaalta Cisu ja Toto ovat maailman paras parivaljakko, enkä voisi tehdä mitään, joka horjuttaisi heidän symbioosiaan. En tiennyt aiemmin, että eläinystävissä on tuollaista synenergiaa. Juttelemme melkein päivittäin siitä, että onneksi Cisu ja me kaikki saimme Toton. Cisu ja Toto ovat mainioita erikseen mutta vielä mainiompia yhdessä. On kiehtovaa katsella heitä: samannäköisiä ja samanlaisia, kuitenkin aivan erilaisia.
7. Meillä höpistään kissoille koko ajan, onneksi Cisu ja Toto myös usein vastaavat. Nyt olen oman loma- ja miehen työreissujen takia ollut paljon vain kolmistaan Cisun ja Toton kanssa, eli olen myös jutellut heille kovasti. Eläinten kanssa keskusteleminen on tullut tavaksi: eilen tapasin aamutuimaan oravan ja ryhdyin automaattisesti juttelemaan sillekin. Kurre ei ollut kai tottunut ihmisten hyvän huomenen toivotuksiin, sillä se jäykistyi, tuijotti minua simät suurina ja pörhisti ja heilutteli häntäänsä. Omituinen höpöttäjä!

*** 

Olisin antanut tunnustuksen eteenpäin Hannalle, koska hänellä on kiva uusi blogi ja myös jotain suloista pientä harmaata, kovin tutun oloista... Mutta Hanna olikin jo saanut tunnustuksen. Tunnustukseni menee Avalle, koska Ava tykkää oikeista asioista, kissoista ja kirjoista. :) Toki moni muukin olisi tunnustuksen ansainnut ja kuka tahansa saa halutessaan vastata ja tunnustaa!

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Fasaania mä metsästän

Vaikka kuinka olisi rempannut koko päivän ja vaikuttaisi siksi illalla hieman hyytyneeltä, yksi asia saa elpymään: suosikkilelu aito fasaaninsulka.

Toto haluaa hyppiä huitoen sulan perässä, Cisu taas heittää sulkaa itse.
 

video



video
Pahoittelemme todellista kotivideolaatua, mutta ei ole maailman helpointa heiluttaa sulkaa ja videoida samaan aikaan. Myöskään videoiden värintoisto ei ole aivan optimaalinen. Meillä ei ole onneksi keltaista lattiaa eikä vihreitä kissoja.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Remonttikissat

Ennen keittiöremonttia meitä huoletti, miten Cisu ja Toto sopeutuvat remonttielämään. Koko ajaksi ei kuitenkaan voitu paeta mökille.


Viime viikolla meitä odotti iltaisin kotona kaksi ystävällistä mutta jotenkin väsynyttä ja apeaa kissaa. Olimme huolestuneita: kissat ovat häiriintyneitä, kun keittiössä kolisee koko ajan.

Tuli viikonloppu ja huomasimme, että kissat ovat iltaisin väsyneitä, koska he valvovat päivisin remonttitouhuja innokkaasti. Keittiön ovella pitää jatkuvasti kytätä ja kun kuuluu oikein kovaa meteliä, Toto jopa painaa korvansa seinää vasten.

Cisun heiniä on laatikossa, nykyisessä ruokakaapissamme, päivystäminen. Välillä Cisukin hengailee kyllä keittiön ovella ja kieriskeleekin sen edessä, yrittää tunkea tassua oven alta. Kovasti kiinnostaisi...

Joskus käy niin onnekkaasti, että tuo kutsuva, kiehtova ovi aukeaa. Toto tulee tarkastamaan (ja Cisunkin silmät kiiltävät näemmä oviaukossa).

Merkillistä... Mitäs kaikkea täältä löytyy?


Kovin kauan karvaiset remonttireiskat eivät saa työmaallaan viipyä, sillä pian he siirtyvät nenäanalyysistä ryömimistutkimuksiin.
Työmaalta palaavat karvareiskat ovat aina hyvin polleita, rinta on rottingilla ja hurina kuuluu naapuriin asti. Remontti ei siis ole ollenkaan pelottava juttu, vaan suorastaan kiinnostava. Kun keittiö on valmis, Cisu ja Toto ovat arvatenkin sitä mieltä, että se on vain ja ainoastaan heidän valvonta- ja tarkastustyönsä ansiota.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Leikkimielisiä korateja nähtävillä

Valmiina pörinäkilpailuun.
Tämän kuun loppupuolella pitää ehkä maaseutumatkailla Loimaalle. Suomen koratrengas ry järjestää koratien esittelynäyttelyn 26.9.

Rotuesittelyjen lisäksi ohjelmassa on leikkimieliset erikoisluokat. Kerroin tästä ystävälle ja aloimme heti hihitellä, että nyt myös Cisu ja Toto, jotka eivät muulloin näyttele, voivat päästä kisaamaan.

Cisu ehdottaa peuranpyydystyskilpailua. Hän treenasi eilen pitkin peltoja ja sai paistinsa melkein kiinnikin. Jostain syystä paisteja ei pelottanut ollenkaan nelikiloinen suurpeto. Lopulta suurpetoa itseään pelotti niin kovin, että hän pörhistyi ja jäykistyi ja hänet oli helppo käydä noukkimassa syliin ja kiikuttaa kotiin.

Toton erikoisluokaksi sopisi huriseminen. Toto tosin toivoo, ettei kisaan osallistu kovin montaa lähisukulaista, koska kuulemamme mukaan meidän poikien sukulinjassa enemmän tai vähemmän kaikki ovat kovia pörisemään. Saattaa tulla kova meteli, jos suuri joukko harmaahurinaattoreita hyrisee kilpaa.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Playback


Me ollaan yksi ja sama!

Kenellekään ei tule varmaan yllätyksenä tieto, että Cisu ja Toto ovat hyvin tiivis parivaljakko. Eikä se, että Toto kehrää koko ajan.

He jakavat myös hellyyden ja hurinan. Tänä aamuna kävi taas niin, että rapsutin Cisua ja Toto katseli vierestä ja pörisi Cisun puolesta. Ei ollut eka kerta. Jos veljeä ei huvita hyrrätä, Toto hoitaa sen aina vapaaehtoisesti. Aika pyyteetön luonne, kun iloitsee noin toisenkin silityksistä.


torstai 2. syyskuuta 2010

Lisää gourmetjuttuja


Oliivipäivityksestä unohtui monta asiaa. Sailan postaus muistutti minulle, että ai niin, kyllä meillä himoitaan ihmisten ravinnosta lisäksi ainakin sushia. Cisu, joka ei edes nuuhkaise kalaa muuten, on aina vimmattuna sushilaatikon perään ja lipoo sushiateriaa, jos vain onnistuu. Olen omin silmin nähnyt, kuinka kissa maistaa soijan ja wasabin sekoitusta (ja juo aika paljon vettä sen jälkeen).

Oliiviasioistakin muistui vasta nyt mieleen, että Toton viimeviikkoinen oliivi-intoilu ei ollutkaan ainutkertaista. Vähän ennen Toton tuloa olin hankkinut oliivipuun taimen. Toto ryhtyi heti tuhoamaan sitä päivittäisellä jyrsimisellä. Oliiviviljelmän kohtalonhetki oli, kun Tottis oli ensin raadellut nojatuolin koristeena ollutta lampaantaljaa ja sitten jollain konstilla ripustanut lampaankarvaa oksientynkiin. Soma asetelma. Puu meni kompostiin ja taljakin piiloon. Voi oliiviviljelijää.

Yläkuvassa on kissojen gourmetraksupiste mökiltä. Koska jätin ajattelemattomasti kulkusen pakkaamatta mukaan, Cisu joutui keksimään uuden ruokakuppiin sopivan presiöösin. Onneksi löytyi tehtävään soveltuva hiuslenkku. Majakkakuppi on muuten Toton oma juoma-astia. Kun Toto kävi ekaa kertaa mökillä, hän joi vain ja ainoastaan siitä, ja pian vanhempani toivatkin merellisen tuopin Totolle lahjaksi. Meillähän ei muutenkaan juoda kuin korkeista astioista.

Entä miten kissat vaikuttavat ihmisten gourmethetkiin? No ainakin näin: astiat katetaan väärin päin ja aterimet piilotetaan lautasen alle. Tämäkin kuva on mökiltä, mutta voisi olla yhtä hyvin kotoakin. Eikä kattaukseen kuulu tietenkään kukkia ja kynttilöitä tai ylipäätään mitään ylimääräistä. Ja jos joku ihmettelee, saavatko Cisu ja Toto mennä ruokapöydälle, niin vastaan, etten ole vielä koskaan tavannut kissanomistajaa, joka ei sanoisi, että hänen kissansa menee sinne ainakin salaa. Onneksi meillä ei kuitenkaan yleensä pompita pöydällä enää siinä vaiheessa, kun ihmiset istuvat sen ääreen ja valmistautuvat kääntämään astiansa.