sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Käyn ahon laitaa

Meillä tehtiin tänään kaikkien aikojen aamulenkki.

Cisu ja Toto ulkoilevat useimmiten vain omalla pihalla tai sen vieressä olevassa metsässä. Viime kesänä Cisulla oli tämän lisäksi tapana käydä kävelyillä pitkin teitä ja pellonpientareita. Joskus lenkit olivat niin pitkiä, että tuli olo kuin koiraa ulkoiluttaisi. Tänä kesänä tieulkoilu ei ole kiinnostanut Cisua - paitsi tänään, kun hän sai houkuteltua Totonkin mukaan.

Seuraa johtajaa!

Ja Toto seurasikin oikein reippaasti. Oli hauska nähdä kesä-Toto astelemassa ensimmäistä kertaa avarassa maailmassa eli omaa pihapiiriä kauempana.

Äkkiä tapahtui kuitenkin jotain aivan kauheaa. Pellon toisella puolella, satojen metrien päässä havaittiin kauhea vihollinen, pieni ja söpö koira.

Tuli kiire kotiin. Häntä pulleaksi ja menoksi!

Siis todellakin pulleaksi. Ja todellakin menoksi!

Kuka ehtii ekana turvaan?

Huh! Vihdoin kotipihalla. Kesä-Toto palaa mailleen melko tuimana. Kaikenlaisia inhottavia koiruuksia sitä tuolla maailman turuilla näkeekin. Hyi.

Mitään pysyvää traumaa tämä lyhyeen loppunut ja suureen hätään päättynyt maailmanvalloituslenkki ei onneksi aiheuttanut. Pienten päikkäreiden jälkeen pojat huusivat tuttuun tapaan ULOS-kuorohuutoa. Kun he eivät päässeet heti takaisin ahon laitaan, he menivät kuitenkin nukkumaan ja ovat nukkuneet melkein koko päivän. Taisi olla kuitenkin hieman uuvuttavaa juosta puoli kilometriä pörröjuoksua.
****
P.S. Olin siis muutaman yön pois kotoa tällä viikolla. Cisu ja Toto olivat aivan hämmästyneitä, kun palasin kotiin. Toto palautui pian normaaliksi, mutta Cisulla meni puoli vuorokautta toipumiseen. Ensin hän halusi kokonaisen illan istua sylissäni ja jutella kovasti. Sitten yöllä hän joko nukkui aivan kainalossani tai huusi korvaani, että heräisin leikkimään ja hellimään. Sen jälkeen Cisukin oli onneksi normaali... Ja reissuni aikana kumpikin oli ollut aivan oma itsensä eikä ollut etsinyt minua mistään.
Hyvin siis meni, ja pääasia, että minä, kauhea karkuri, sain vielä palata kotiin. Cisun ja Toton kotiin. Olin reissussa siskonpoikani kanssa ja hänkin oli jo 2-vuotiaan viisaudella päätellyt, millainen arvoasetelma kissojen ja ihmisten välillä vallitsee. Poika totesi: "Täti asuu Cisun ja Toton luona." Olen aina epäillytkin, että se on juuri niin päin.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Toton taikamatto

Kun astelee portaat meidän yläkertaan tai tulee yläkerran kylppäristä, näky on usein tällainen. Yläkerrassa, portaiden yläpäässä ja kylppärin oven edessä, on pörröinen villamatto ja siellä hellyydenkipeä Toto. Toton mielestä kukaan ihminen ei saa astua tuolle matolle hellimättä häntä. Siksi hän kiiruhtaa yläkertaan menijän edelle tai päivystää kylppärin ovella valmiina... kellahtamaan ja tarjoamaan rapsutettavaksi
mahaansa

ja leukaansa. Kaikki Toton tavanneet tietävät, että kuvassa kuuluisi olla mukana kovaäänistä kehräystä.
Saiskos vielä lisää?

Matto on ollut meillä viime syksystä, mutta sen taika ei laannu. Toton nähdään ani harvoin kulkevan maton yli kellahtamatta. Sen sijaan hänet nähdään matolla ketarat ojollaan monta kertaa päivässä, ihan joka päivä. Cisu sen sijaan on maton kellahdussilitysominaisuuksille aivan immuuni.
Täytyy toivoa, että taikamatto antaa Totolle turvaa loppuviikosta. Olen nimittäin lomalla ja aion tehdä jotakin ennen kuulumatonta: lähteä pois kotoa muutamaksi yöksi. Saa nähdä, miten perheen pojat pärjäävät keskenään. Kun mies on ollut reissussa, kaikki on yleensä mennyt aivan rauhallisesti. Siis yleensä - joskus Cisu ja Toto ovat parkuneet pitkin yötä ja etsineet kadonnutta kaveria. Peukut ja tassut pystyyn, etteivät he tällä kertaa pistä ihan ranttaliksi!

Villi ja Vakaa

Niin tässä kuin muissakin blogeissa on puhuttu viime aikoina kahden tai useamman kissan samanaikaisesta ulkoiluttamisesta. Monet ovat olleet sitä mieltä, että se on hyvin hankalaa tai jopa mahdotonta yhden ihmisen voimin. Minä olen usein kommentoinut, että meillä kyllä sujuu nykyisin hyvin. Vielä viime kesänä Toto pelkäsi ulkona ja ulkoiluttaja joutui rämpimään Toto sylissä Cisun perässä, mutta nyt molemmat kissikset viipottavat reippaasti ja vielä useimmiten samaan suuntaan.

Ainakin yleensä. Totta puhuen meilläkin on joskus ulkoiluongelmia, sillä välillä vanha, ulkona vain kököttämään pystyvä Toto tulee esille. Kökö-Toto saattaa unohtaa liikkumisen aivan yhtäkkiä ja jäädä paikoilleen vaikka kesken liikkeen. Hän oli tässä asennossa varmasti kaksi minuuttia ennen kuin arvioi, että voi siirtyä pois terassilta ja laittaa nurmikolle muutakin kuin yhden tassun.

Mutta toisaalta - miksi kastella kallisarvoisia tassujaan nihkeässä nurmikossa, kun kuivia kiviäkin on tarjolla?
Ja vaikka sinne nurmikolle joskus menisikin, miksi siellä pitäisi koko ajan liikkua.

Samaan aikaan toisaalla. Toiset meistä on luotuja kulkemaan...


ja nykimään fleksiä.
Onneksi pojat ovat joskus kiinnostuneita samoistakin asioista. Kummallakin on seitsemän metrin fleksi ja joskus, kun he ovat 14 metrin päässä toisistaan, ulkoiluttajalla on aikamoisia haasteita kerätä joukko kokoon. Usein se käy niin, että Toto on välillä vapaalla jalalla ja ulkoiluttaja käy kaappaamassa Cisun syliin ja kuljettaa hänet lähemmäs muita ulkoilijoita; toinen vaihtoehto on huutaa toinen ihminen avuksi... Onneksi asumme rauhallisessa paikassa, niin etteivät pienet vapaana olot tms. ulkoilusählingit aiheuta vaaratilanteita. Ja koska pojilla on kuitenkin valjaat, ei vapaana olija usein edes huomaa, ettei fleksin päässä hetkellisesti olekaan ketään.

Vaan osaa se veli Vakaakin olla aika villi. Tässä on Toton näkemys siitä, millaista naamaa myyrille pitää näyttää. Kyllä on myyrät nyt kovilla, kun yksi luimistaa ja toinen suhauttaa kotikoloon.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Hiljaa, hiljaa yössä...

Meillä on sääntö: kissat eivät saa mennä vaatehuoneeseen. Syy sääntöön on yksinkertainen: jos kissat pääsevät vaatekaappimatkalle, lopputulos on tällainen. Unohdin vaatehuoneen oven yöksi auki, ja aamulla huoneen lattialta löytyi mm. vaatteita, tyhjiä vaatekoreja ja päiväpeitto, joka oli ollut vaatehuoneen ylähyllyllä suojassa kissankarvalta. Cisu ja Toto olivat myös kuljettaneet yön hiljaisuudessa kiellettyyn paikkaan mm. oman fleecemajansa. Pikkasen harmitti aamulla, mutta minkäs teet. Kun nostin sängynpeiton lattialta sängylle, yöhiipparit tekivät heti pesän sen viereen. Ja miten näin suloisille voi olla vihainen?


Niin, ei mitenkään. Ja oma vikahan se oli, mitäs unohdin oven auki.


Unohda nyt se vaatekaappi, saataisko me jo nukkua rauhassa!
Tänään meillä on vietetty kunnon rokulipäivää ja köllitty koko porukan tai ainakin minun, Cisun ja Toton voimin. Onnistuin kehittämään flunssanpuolikkaan sopivasti heti lomaviikon alun kunniaksi ja olen vain lojunut sängyssä. Cisu ja Toto ovat olleet oikein tyytyväisiä yhteispäikkäreihin, koska huonon ilman takia heitäkään ei ole kiinnostanut mikään muu kuin nukkuminen. Ja mikäs minun on kölliessä, kun saa pitää unikissoja kainalossa. Kaikilla uupuneilla ja sairailla pitäisi olla aina mahdollisuus karvahoitajiin, he ovat hoitajista parhaimpia.
Ja kuin vakuudeksi Cisu tunki juuri itsensä minun ja läppärin väliin, tuijotti hetken tätä tekstiä, nyökkäsi ja sanoi HUR. Vaikka minulla on taipumus sotkea vaatekaappeja, olen muuten kovin ihana! Ja tarpeellinen!


tiistai 18. toukokuuta 2010

Kemiallinen ase

Täällä vartioin minä!

Sitten vuorenvalloituspisun Cisu on jatkanut oman maan merkkaamista. Ihan joka ulkoreissulla ei suhauteta, mutta aika usein kuitenkin. Toto ei ole vielä sortunut näin alkukantaiseen ja eläimelliseen käytökseen, hän käyttää vain siistiä sisävessaa.


Eräs Cisu-pisu nauratti minua kovasti. Ensin Cisu äkkäsi myyränkolon pihanurmella (viime talvi on ilmeisesti ollut myyrien eloonjäämistaistelua ja koloja on ihan kaikkialla, paljon enemmän kuin koskaan ennen). Kun koloon korvat luimussa irvistäminen tai toisen etutassun tunkeminen kokonaan kuoppaan ei tuottanut tulosta, Cisu päätti, että - anteeksi ruma kielenkäyttö - tavalla tai toisella tuo puutarhatuholainen kuitenkin joutuu kuseen.


Hetki harkittua kaapimista ja suhautus suoraan myyränkoloon. Hyvä Cisu, näytä niille, kenen mailla ne möyrivät ja kenen omppupuita syövät!

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kirjastokissat

Toto ja Cisu ovat olleet korvat tarkkoina ja kuulleet, että olen alkanut kerätä kissakirjoja. Heidän mielestään tosin olisi parempi kerätä kirjahyllyllinen kissoja.

Tänään Toto haahuili pitkin helteen kuumentamaa taloa ja etsi sopivan viileää ja rauhaisaa päiväunipaikkaa. Vaikka mitä kokeiltiin, mutta lyhyen kelliskelyn jälkeen piti taas lähteä liikkeelle. Lopulta Tottis päätyi loikoilemaan kirjahyllyssä, vielä taiteellisesti runokirjojen alla.

Kirjahullu kissanomistaja oli tietenkin aivan onnessaan ja kiikutti Totolle heti tyynyn alustaksi.

Kun kävin hetken päästä katsomassa, nukkuuko Toto-söpöläinen todellakin kirjahyllyssä, huomasin Cisunkin pyrkineen kirjallisille unille.
Runojen katveessa näkee varmasti satumaisia unia.

Myöhemmin pojat vaihtoivat paikkaa ja Cisu otti parin tunnin kirjapäikkärit. Ryhdyin heti kaavailemaan, miten hyllyn alanurkkaan saataisiin oikea kirjastokissojen maja. Voi suloiset hyllynukkujat!
***
Mutta ovat he totta puhuen olleet tänä viikonloppuna muutakin kuin suloisia. Olemme nimittäin saaneet kuulla kaikkien aikojen UUUUULOS-huutoa ihan koko viikonlopun, suunnilleen vain tuo kirjapäikkäriaika poislukien.
Ensin veimme pojat ainutlaatuiselle (heidän mielestään tosin mieluusti uniikista aivan jokapäiväiseksi rutiiniksi muuttuvalle) vuoriretkelle. Sitten erehdyin lauantaiaamuna nousemaan kissanmjooooukumisen takia jo 5.40 ja viemään moukulat melkein heti ulos. En tajunnut, että kello oli vasta niin vähän. Tästäkös pojat innostuivat: siis melkein yölläkin voi päästä ulos, kun oikein huutaa! Ja kun tähän kaikkeen lisätään ihana, kutsuva helle, niin kyllä he ovat huutaneetkin, ihan koko ajan. Pahimpien kiihkokohtauksien aikana me ihmiset emme ole voineet ottaa kotona askeltakaan tai sanoa sanaakaan ilman että se on käynnistänyt välittömän ja katkeamattoman ulos-ulinakuoron. Ja kun olin itse pihalla, kuulin sinne asti, kuinka Cisu ja Toto keskustelivat miehen kanssa siitä, että ULOS olisi päästävä nyt ja heti. Ja meillä on sentään vankat tiiliseinät.
Niin että jos ne tyynyt kirjahyllyssä saavat kissat välillä nukkumaan rauhallisesti, saatan uhrata koko hyllyn tyynyille ja kissoille. Muuten meillä on kaksi kuuroa ja kaksi käheää asukasta talossa, kun tämä valjastelukausi loppuu.

torstai 13. toukokuuta 2010

Avara luonto

Arvatkaapas, mihin tässä ollaan lähdössä!

Tietenkin vuorikiipeilemään! Pihaltamme pääsee suoraan metsään ja suurelle kalliolle, ihmisenkin mielestä lähes vuorelle. Koratian kuninkaat Cisu ja Toto päättivät tänään, että on aika laajentaa reviiriä ja vallata myös tuo vuori Koratialle.
Toto pohtii, miten kalliolla on tarkoitus liikkua.

No tietenkin juuri jyrkimmästä kohdasta astelemalla.


Seis! On aika jättää vuorenrinteelle Hallitsijan merkki ja Valloittajan terveinen: Cisun kaikkien aikojen ensimmäinen puskapissa.
Siinäkös riitti ihmeteltävää. Kehuimme Cisua kovin, koska olisi kovin kätevää, jos herra hienohelmat joskus ymmärtäisivät, että ulkonakin voi pissiä...

Metsän tarkkailua kissaperspektiivistä.

Ja seikkailu jatkuu. Toto käveli määrätietoisesti puunrungolla, mutta näytti aika hämmästyneeltä, kun polku loppuikin yhtäkkiä.
Etsi kuvasta kissa. Pelastusliivit olisivat kyllä olleet hyvä tunnistinapu, koska Koratian kuninkaat tuppaavat olemaan ulkona kovin maastoutuvia, sopeutuvaisia luonteita kun ovat.

Kotiin palasi kaksi onnellista mutta väsynyttä vuorenvalloittajaa. Tai omasta mielestään ehkä vuorenpeikkoa - kumpikin kiipeilijä katsoi likastuneensa kovin vuorikiipeilyllä ja suoritti hyvin perusteellisen pesun ennen kuin käpertyi kerälle nukkumaan, ehkä uusista valloituskohteista uneksimaan.
Bonuksena hieman erilainen valloittajakuva.
Herra Varis on päätellyt, että savupiippumme on hänelle sopiva valloituskohde. Sieltä näkee kauas ja sieltä on kiva kraakkua koko lähiseudulle, että täällä ollaan! Toivottavasti Herra Varis kuitenkin ymmärtää tulleensa Koratian maille ja käyttäytyy kohteliaasti maan todellisia kunkkuja kohtaan.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Maakrapujen catwalk

...eli pelastusliivikissojen ensiesiintyminen K-blogissa.

Tilasimme pienille koirille ja kissoille sopivat XS-kokoiset pelastusliivit PetNetstoresta. Liivit olivat edulliset (samaan hintaan olisi saanut myös Clas Ohlsonilta) ja toimitus supernopea.
Emme tiedä, koska menemme seuraavan kerran mökille ja mahdollisesti veneilemme, mutta ajatus on, että Cisu ja Toto käyttävät liivejä aina välillä ulkoillessaan, niin etteivät liivit ole enää mikään "juttu", jos joskus päädymme merille asti.

Ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että pojista on ihan sama, mitä heidän selässään on, kunhan pääsee ulos. Liivien pukeminen saa Cisun heti kehräämään - hän vissiin rinnastaa liivit valjaisiin eli ulkoiluun - ja tänään niille kehräsi Totokin, vaikka hän vastustelee yleensä tavallisten valjaidenkin pukemista.

Eli ei muuta kuin kelluke selkään ja ulos. Toto näyttää, että liivien kanssa voi könytä.

Ja Cisu, että niiden kanssa voi viipottaa kovaa vauhtia.

Asianmukaisin turvavarustein sonnustautunut Cisu suunnisti heti ojalle, siellähän solisee vettä pohjalla. Aikansa vettä ihmeteltyään ja ojanvierusruohoja nassuteltuaan maakrapu Cisu eläytyi purjehtimisharjoitukseen niin kovin, että sairastui meritautiin ja kokeili, voiko liivit päällä myös oksentaa...


Vielä pari lähikuvaa liiveistä.

Pelastusliivit vaikuttavat oikein hyviltä ja toimivilta. Muutama huomio tuli kuitenkin tehtyä jo maakrapu-catwalkin aikana:
- Liivit kiinnitetään kolmella klipsulla (yksi hihna kaulan ympäri, kaksi vartalon). Kannattaa mitata kissa ja sitten säätää liivit napakiksi tai vaikka verrata liivien säätöjä valjaiden säätöihin. Meillä liivit jäivät kummallakin kissalla liian väljälle säädölle. Säätöihin ei keskitytty kunnolla, kun tarkoitus ei ollut veneillä oikeasti. Nyt varsinkin suikulaiselle Cisulle tuli ongelmia liian väljistä liiveistä. Hän sai nk. valjashalvaskohtauksen ja kaatui, kun liivit liikkuivat. Kaatuminen johti sätkyttelyyn, ja se taas siihen, että etujalat pujahtivat kaula-aukon väärälle puolelle ja lopulta koko kissa pois liiveistä.
- Em. pujahdusvaaran takia suosittelisin, että liivien alle puetaan valjaat, joihin hihnan/fleksin saa nopeasti kiinni. On hyvä, että talutushihnan voi kiinnittää liivien selkään, mutta kun liivit lähtivät, minulla oli suuria vaikeuksia pitää aloillaan vapaana olevaa kissaa ja samalla säätää liivejä tiukemmaksi ja pukea ne uudelleen Cisun ylle (ainakaan meillä fleksiä ei kannata kiinnittää kissan pantaan, sillä panta on kevyt ja heppoinen, se toimii vain tunnistimena, ei talutusapuna). Ja jos kyseessä olisi kovin liivikammoinen kissa, olisi kätevää, jos hänet voisi vapauttaa liiveistä heti maihin saavuttaessa ja siirtyä nopeasti normaaliin valjasteluun.
Että tällaisia kokemuksia. Toivottavasti pääsemme pian kokeilemaan liivejä ihan oikeassa ympäristössä!
***
P.S. Tämä ei ollut liivikissojen ensiesiintyminen muualla kuin blogissa: kotona niitä on testattu jo kertaalleen. En ikinä unohda, millaista oli nähdä ekaa kertaa elämässä pelastusliivimoukula... Minulla ei ollut aavistustakaan, että mies oli pukenut liivit Cisulle eräänä aamuna. Olin juuri kylppärissä aamutoimilla, kun ovelta kuului rapinaa ja sieltä taapersi pieni oranssi pötkylä. Cisu hurisi hyvin kovaäänisesti (koska luuli parka kai pääsevänsä poikkeuksellisesti aamulla ulos) ja katsoi minua maailman kysyvimmällä katseella: Onko nää susta ok? Voi, oli ne, ja kehuin Cisua kovasti, mutta valitettavasti tuosta hyvin hassusta ja hämmästyttävästä hetkestä ei ole yhtään kuvaa.
Sitten mies oli pukenut liivit Totolle. Vaikka Cisu oli juuri itse pötkylöinyt tyytyväisenä ne päällä, hän oli katsonut oranssia velipoikaa ensin aivan kummissaan ja sitten jopa pörhistänyt Totolle. Tänään, kun pojilla oli yhteinen oranssi häpeä, kumpikin teeskenteli ihan coolisti, että ei tässä mitään, ihan normaaleiltahan me molemmat näytetään. Ei tuntunut ihmetyttävän omat eikä toisen liivit.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Valon vanki

Ei ole uutinen, että kissat pitävät aurinkoläikistä. Toto pitää niistä kuitenkin vielä keskivertomoukulaa enemmän.

Mökillä Cisu oli juuri lähtemässä ulos ja Totolle tuli kova kiire perään. Viipotus pysähtyi kuitenkin kuin seinään, kun herra nautiskelija astui aurinkoläikkään. Olisi hyvän läikän haaskausta jättää se loikomatta!Niinpä Toto ei sillä kertaa lähtenyt ulkoilemaan.
Mä haluaisin tulla, mutta en voi, kun aurinko estää mua liikkumasta! Hur!

maanantai 3. toukokuuta 2010

Hiiohoi! Eli venekauden avaus

Suuri vappuraportti!

Vähemmän vappuhumumaisesti Cisu ja Toto siis pakenivat kaupungin melua viikonlopuksi saaristoon mökille. Arvatenkin he toivat sinne itse hieman humua ja meluakin.

Pojat ovat matkustaneet reilun kolmen tunnin ajomatkan niin monta kertaa, ettei matka enää jännitä erityisemmin ihmisiä eikä onneksi kissojakaan. Matka myös sujuu kerta kerralta rauhallisemmin, joskaan tälläkään kertaa ei täysin vältytty vappuun hyvin sopivalta kuorolaululta, jolla sorretut, kurjat koratialaiset yrittivät päästä autoilun ikeen alta.

Perillä ei ollut ikeestä tietoakaan, onhan mökki pojista ihan maailman paras paikka. Cisu loikkasi autosta vauhdilla ja juoksi suoraan mökin ovelle: jee, taas täällä! Ja jo tuloiltona Totokin ulkoili reippaasti niin aivan rannassa kuin kallioilla sekä metsässäkin. Viime kesänä Toto-parka ei uskaltanut ulkoilla mökillä juuri ollenkaan ja parkui kauhusta jo silloin, kun näki ikkunasta Cisun lähestyvän merta. Nyt Toto viipotti etenkin metsässä niin kovaa, että Cisukin näytti aika hämmästyneeltä: miten tuosta on tullut noin rohkea ja nopea?

Ikävä kyllä valjastelusta ei tullut kuvia, mutta seuraavat kuvat havainnollistavat, että ulkomaailma kiinnosti ja mökkitontin tapahtumia seurattiin aktiivisesti myös sisällä ollessa. Lintu-tv lähetti taas tälläkin kerralla verratonta ohjelmaa!




Viikonlopun kohokohta oli isäni veneen hakeminen talviteloilta. Myös Cisu ja Toto osallistuivat venekauden avaamiseen ja kävivät elämänsä ensimmäistä kertaa veneessä. Ensin he eivät oikein pitäneet kelluvasta alustasta. Toto näytti lähinnä merisairaalta.


Nyt minua kyllä huolestuttaa kovasti!
Mutta jo minuutin päästä oltiin näin pelottomia.Kapteeni Toto veneen sisällä


ja ulkona. Etenkin Cisu oli kovin rohkea. Hän heittäytyi ensin selälleen veneen kannella - eivätkä kauhistuneet kissat tietääksemme pyydä rapsutuksia kesken järkytyksen - ja kieltäytyi sitten lähtemästä laiturilta. Kun kerran sinne oli vihdoin uskaltauduttu, niin miksi lähteä pois ja jättää kiehtovien laineiden tarkkailu alkuunsa?

Pojille tilatut pelastusliivit eivät siis ehtineet vielä vapuksi mukaan, joten tällä kertaa emme veneilleet tämän enempää. Mutta varokoot, ensi kerralla tehdään maakravuista merikarhuja... Se kannattaa jo siksi, että veneilyllä voidaan taata rauhallisia hetkiä: jo lyhyt venekäynti teki pojat pitkäksi aikaa poikkeuksellisen hiljaisiksi ja rauhallisiksi.

Muuten mökkeily sujui tavanomaisesti eli niin, että kissavieraat osallistuivat ihan kaikkeen, kuten jälkiruoan laittoon.




Tai no. Varsinaisiin vappujuttuihin he eivät oikein syttyneet. Kun heiluttelin pojille serpentiiniä ilmassa, Toto ei vaivautunut edes katsomaan ja Cisu taas näytti siltä, että ootko sä ihan pöllö, etkö todellakaan keksi mitään kivaa leikkiä. Serpentiinin ripustaminen seinälamppuun ei juuri auttanut tilannetta.



Kyllä mä sulle vappuserpat näytän!


Vappuruokakaan ei maittanut, sillä iltapalalta tähteeksi jäänyt ja keittiön työtasolle lautaselle unohtunut nakinpätkä oli yön aikana viety ansaitsemaansa paikkaan eli viskattu keittiönnurkkaan nahistumaan. Hyh! Ainoa kiva vappujuttu oli vaarin ylioppilaslakin tupsu. Sillä olisi kyllä leikitty vaikka kuinka, mutta vaari oli aika nuiva eikä kulkenut koko viikonloppua kissanlelu olalla roikkuen.

Niin tai näin, elämyksiä piisasi kuitenkin. Ei ihme, että välillä väsytti. Silloin nukuttiin sohvannojalla ikkunan edessä, koska siihen paistoi lähes koko ajan aurinko ja siinä saattoi aina silmänsä avatessaan katsella lintuja. Cisu torkkuu Toton jaloissa.



Voitaisko me ryhtyä kokonaan saaristokissoiksi?