lauantai 27. kesäkuuta 2009

Tuplakissat ja tuplanimi

Eilen illalla tuli tasan kaksi viikkoa siitä, kun aloimme nähdä kaiken kahtena eli meille tuli toinen harmaaherra. Aika on mennyt ihmeen hyvin ja nopeasti. Toisaalta mikään ei ole muuttunut, toisaalta taas monikin asia on muuttunut. Tässä hajahavaintoja muutoksista:

Isoveli Cisu
-On yhä utelias, puuhakas ja ystävällinen, mutta ei viihdy sylissä eikä kehrää samalla lailla kuin ennen.
-On myös hiljaisempi kuin ennen. Aikaisemmin hän oli hiljaa vain nukkuessaan, mutta nyt huutelee vain kun on todella asiaa. Sellaista, että Cisu istuisi viereen ja alkaisi selostaa juttujaan (äyy, mäyy, gungo, däbädil, ouuuaaauuu – koratin kieli on todella kummallista) ei ole nyt tapahtunut.
-On alkanut syödä enemmän märkäruokaa kuin ennen. Hän on myös pari kertaa vaatinut ruokaa, todella poikkeuksellista!
-Rakastaa yhä härpäkeleluja ja ulkoilua, mutta unohtaa vaatia niitä, koska veljen kanssa voi leikkiä ilman lelujakin. (Toisaalta veljen kanssa on pakko leikkiä ilman leluja, koska veli varastaa kaikki lelut.)
-Ei enää roiku ihmisten kimpussa, yritä purra kättä tai hyökätä jalan kimppuun: ei tarvitse olla hermoheikko ja vaatia seuraa, kun sitä on nyt aina tarjolla.
-Ei myöskään mene enää kaappeihin tai varastele ihmisten tavaroita aivan samaan malliin kuin ennen.
-Ei enää haasta veljeään taistelemaan niin usein kuin alussa. Nyt käy pikemminkin niin, että veli tulee ja täppäisee Cisua tappelunhaluisena.


Pikkuveli Toto

-Olkoon tästä lähtien (ja on ollut jo hetken aikaa) vain Toto blogikirjoituksissa: vaikka Toton oikea nimi Elliot on hieno, Toto on helpompi sanoa ja tulee luontevammin, kun pitää maanitella kissaa tai esim. komentaa sitä. Rakkailla lapsukaisilla on aina ollut monta nimeä, joten Elliot olkoon virallinen nimi ja Toto kutsumanimi. (Kumpikin kissa on tullut meille niin isona, ettemme ole lähteneet muuttamaan niiden nimiä; olisi kyllä mielenkiintoista päättää itse nimestä, mutta emme ota kolmatta kissaa sen takia.)
- Oli aluksi vain söpö rauhallinen luttana, mutta on nyt rohkaistunut kovasti. Toto ei enää jännitä Cisua hyvässä eikä pahassa. Hän haastaa veljeä tappeluun ja toisaalta kiehnää ja kehrää ihmisille avoimesti. Velikään ei enää katso pahalla silmällä, jos Toto pääsee syliin.
-Ei ole valitettavasti saanut yhtä paljon huomiota kuin Cisu meille tullessaan, mutta hänellä on ollut jotain, mitä Cisulla ei ollut: ihana isoveli, joka pitää sylissä ja nuolee ja antaa turvaa (paitsi silloin kun tapellaan). Kun Cisu on päättänyt, ettei hän ole enää halisylikissa ja me ihmiset olemme yrittäneet korostaa hänen ykkösasemaansa, ei pienempääkään kissaa ole voinut koko ajan pitää kainalossa. Ei se kyllä siellä viihtyisikään, kun veljen kainalokin on olemassa.

Me ihmiset
-Olemme etuoikeutettuja, kun saamme seurata ihanien kissojen mielenkiintoista elämää ja ystävyyden kehittymistä.
-Olemme iloisia, että Cisu ei ole enää turhautunut eikä meistä riippuvainen, vaikka toisaalta se onkin ikävää: meillä ei ole enää sylikissaa. Cisun kannalta näin on kuitenkin ehdottomasti parempi. Eikä meidänkään pidä enää olla surullisia aina kun Cisu on yksin kotona. Veljekset pärjäävät kyllä.
- Saamme olla rauhassa. Välillä liiankin rauhassa. Olemme huomanneet, että kissat elävät kissojen rytmissä. Ne saattavat nukkua koko päivän ja valvoa yön. Kun Cisu oli ainoa, hän pyrki elämään enemmän ihmisten rytmissä.
-Saamme nukkua rauhassa. Hassua kyllä, tämä ei ole pelkästään hyvä asia ainakaan minun kannaltani. Jos kissat nukkuvat yöllä, he nukkuvat kahdestaan tai joskus harvoin miehen kanssa. Minä olen kelvannut yöseuraksi puolikkaan yön verran! Cisu on siis hylännyt minut, eikä Totokaan saa/halua nukkua minun kanssani. Aika näyttää, tuleeko meille vielä perhepeti vai ei.

Aika myös näyttää, millaiseksi poikien valtasuhteet muodostuvat ja tuleeko Cisusta vielä puhelias sylikissa. Parin kuukauden päästä tiedämme poitsuista varmasti paljon enemmän.

Joka tapauksessa: hauskaa on ollut ja kertaakaan ei ole kaduttanut. Kissoista tulee erilaisia kissaseurassa, mutta silti – ja juuri siksi - suosittelemme ehdottomasti kakkoskissan ottamista! Jos kissoilta kysyttäisiin, niin tämä on oikeaa kissojen elämää.

P.S. Sorry, tästä tuli nyt melkoinen romaani...

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Savanni nukahtaa

Väsyneet leijonat.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Ohukainen ja paksukainen

Jee, meidänkin perheessä on nyt todistetusti yksi sporttinen ja timmi jäsen!


Cisu kävi eilen vuosirokotuksessa. Rokottaminen oli sujunut ilman vastustelua ja muutenkin miehellä oli hyvää kerrottavaa, kun hän palasi Cisun kanssa kotiin. Eläinlääkäri oli kehunut Cisua todella hyväkuntoiseksi. Kuulemma reipas kissamme on "pelkkää lihasta eikä painoa ole grammaakaan liikaa tai liian vähän". (Cisu painaa tasan 4000 g.)


Huh, tämä oli hyvä kuulla. Olemme Toton saapumisen jälkeen nimittäin ihmetelleet, mitä tehdä, kun kotona on nirso ohukainen eli Cisu ja ohukaisen ruoatkin syövä paksukainen eli Toto. Juttelimme tästä kissalassakin. No, lääkäri oli samaa mieltä kuin kissankasvattaja ja mekin. Koska Toton pitää vielä kasvaa, poitsuilla on tarjolla koko ajan sekä pennun että nirson aikuisen kissan raksuja, siis runsasenergistä kuivaruokaa. Lisäksi he saavat 1-2 kertaa päivässä ei-lihottavaa, terveellistä märkäruokaa. Käytännössä tämä on ollut useimmiten Almo naturen kanaruokaa. Vettä on tietenkin aina tarjolla.


Tällä ruokavaliolla ei haittaa, jos pojat syövät ristiin toistensa kupeista. Cisun lihomista tai Toton laihtumista ei pidä tavoitella, mutta eläinlääkäri oli arvioinut, että ajan myötä pojille käy kuin vanhalle avioparille: he alkavat muistuttaa toisiaan. Nyt jo on havaittavissa, että kaverin kanssa telmiminen vie enemmän energiaa kuin yksin oleilu. Cisulle on alkanut maittaa märkäruoka: enää ei riitä nuoleminen, vaan ruokaa voi syödäkin. Itse asiassa sitä pitää syödä heti kun sitä saa, muuten ruoka katoaa parempiin suihin... Toto taas tuntuu aavistuksen verran kiinteytyneen, kun painii ja ravaa jatkuvasti veljen kanssa. Tai sitten hän vain näyttää slimmältä, koska pörröinen pentukarva on lähtenyt Cisun kanssa myllertäessä.


Eli hyvältä kuulostaa. Eläinlääkärin näkemys oli hyvä kuulla, sillä olimme jo vähän huolissamme Cisun hoikkuudesta. Lääkäri oli myös sanonut, ettei ole mikään ihme, jos Cisu on meitä ihmisiä kohtaan vaisumpi vielä viikkoja. Hän oli kertonut, että monet kissat tappelevat uuden kissakaverin kanssa kuukausia, joten me saamme olla tyytyväisiä, että meillä on mennyt näinkin hyvin. Kyllähän me olemme ja kyllä tuon tiesimmekin, mutta aina on hyvä kuulla sama auktoriteetin suusta.


Lopuksi vielä kuva surkeasta Totosta. Kun Cisu oli lääkärissä, Toto olisi voinut olla aivan vapaasti ja tulla vaikkapa syliini. Vaan ei. Hän oli aivan hiljainen ja apea ja vetäytyi sitten sängylle odottamaan isoveljen paluuta. On kauheaa olla yksinäinen pikkuveli, tunnin ajan idolistaan erossa!

Kurkkaus kirjablogin puolelle

Sitä vaan, että jos haluat livekissojen lisäksi nauttia myös kissatarinoista tai antaa niitä lahjaksi, suosittelen Doris Lessingin viehättävää teosta Kissoista. Kirjoitin siitä pari päivää sitten blogin kirjasivuille esittelyn.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Kuumempaa kuin Koratiassa

Huh hellettä! Kuuma päivä on liikaa thaimaalaisillekin, he vain nukkuvat. Kävin aamulla molempien moukuloiden kanssa ulkona, ja sen jälkeen on poitsuille uni maittanut. Kissat pääsivät livahtamaan saunaan, jossa heidän ei ole periaatteessa lupa hengailla keskenään... Ilmeisesti saunan lattian aurinkoläikkä, viereisessä pesutilassa kuivumassa olevien pyykkien tuoma kosteus, lauteella hetkellisesti ollut vastapesty peitto ja juomatarjoilu (lue: kiulullinen vettä) olivat jotain aivan vastustamatonta - lämmin ja thaimaalaisen kostea mikroilmasto luksusmukavuuksilla! -sillä kumpikin asettui saunaan niin päättäväisesti, että annoin heidän jäädä sinne. Hempeämielisenä ja täysin tahdottomana kissanhoitajana annoin vielä lattialla köllivälle Totolle pyyhkeenkin päiväunialustaksi, että olisi mukava loikoilla. Siellä ne nyt ovat lojuneet tuntikausia, ihanan rauhallista.Iso ylhäällä ja Pieni alhaalla.

Ihmettelijöille tiedoksi, että tehdään täällä muutakin kuin nukutaan. Tänään ollaan siis esim. ulkoiltu ihan tuplakissan voimin. Siitä ei kuitenkaan saatu kuvamateriaalia, sillä on melko haasteellista ulkoiluttaa kahta karvaista, joista toisella on pitkä flexi ja toisella lyhyt hihna, lisäksi lyhythihnaisen valjaat ovat liian isot, joten valjastaja tarvitsee erikoistarkkailua. Jotenkin se sujui, kertaakaan en kompastunut hihnoihin. Toto-parka joutui viettämäään osan lenkistä sylissäni, sillä muuten emme olisi pysyneet ollenkaan Cisun vauhdissa. Yhteinen ulkoilu oli kuitenkin ilmeisen hauska kokemus. Tavanomaisen päivähepulin ja -taistelun sijasta pojat vain nuuhkivat toisiaan sisälle tultuaan ja menivät sitten saunapäikkäreille. Pitänee lisätä ulkoilua.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Kuis hurisee?

Täällä hurisee enimmäkseen hyvin. Yhteisiltä päiväunilta herääminen pistää ihan hurisemaan, niin ison kuin pienenkin. On siitä videokin, vaikkei hurinaattorien hurina siinä oikein kuulukaan. Se tasainen taustahurina tulee kuitenkin pikkuhurinaattorista ja katkonainen hurina isommasta. Isomman hurinamoottori on vähän kesäterässä, eikä enää useinkaan hurise katkeamattoman tasaisesti ainakaan ilman ihmiskäden apua (mistäköhän sekin johtuu, ei kai vaan kilpailevasta moottorista?).


video

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Yhdessä ulos ja ylös

Veljekset pääsivät eilen ulkoilemaan yhdessä. Toto sai Cisun vanhat valjaat. Ne olivat liian isot ja muutenkin rimpulat, mutta arvelimme, ettei Toto vielä olisi kovin hurja valjastaja. (Olemme kyllä aikeissa tilata hänellekin Vänttiset; panta Totolla jo onkin, joten hänkin on pian kuin Isot Kissat.)

Hurjaksi Totoa ei voinutkaan sanoa, mutta rohkeaksi kyllä. Hänen ensiulkoilunsa ei ollut lainkaan samanlaista tutinaa, kökötystä ja sätkytystä kuin Cisulla keväällä, mutta moni asia oli Toton puolella: Toto on nuorempi kuin Cisu ulkoilua aloittaessaan, on kesä ja lämmintä, on isoveljen esimerkki.

Toto mietti ensin hetken terassilla ja päätti sitten, että ruoholla on varmasti kiinnostavampaa. Ei muuta kuin tutkimaan.





Cisu oli ensin sitä mieltä, että häntä ei pikkurääpäleiden valjastaminen kiinnosta. Hän menee yksin maailmaan ääriin.

Veli tuli kuitenkin katsomaan, mitkä ihmeen värikkäät narut Totolle on annettu.
Sitten tarkkailtiin yhdessä kärpäsiä.
Valjastelun ilot loppuivat lyhyeen, sillä meille tuli kylään vihollinen eli k-o-i-r-a-. Kissat olivat siinä vaiheessa sisällä ja pakenivat vauhdilla yläkertaan kököttämään. Koira ei käynyt edes terassilla, jonne olisi ylhäältä näköyhteys, mutta etenkin Cisulle riitti tieto, että pihalla on jokin kauhea ja epäilyttävä olio. Ensin pörhisteltiin ja sitten vain istuttiin ja odotettiin, että vihollinen älyäisi poistua.

Cisu ei tullut alakertaan koko iltana, vaikka koiran visiitti ajoittui iltapäivään. Toto sen sijaan osoitti taas olevansa rohkea - tyhmänrohkea, sanoisi Cisu - luonne ja tuli jonkin ajan päästä alakertaan varta vasten koiraa katsomaan. Isoa valkoista vihollista piti ihmetellä kaikista ikkunoista ja kerran jopa karata terassille sitä moikkaamaan; ikävä kyllä minä ehdin siepata karkulaisen syliin heti terassin ovella.
Mielenkiintoista. Joko Toto ei osaa vielä luontaisesti jännittää uusia asioita, kuten ulkoilua ja koiria, tai sitten hän on todella pelkäämätön persoona.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Eka yhteinen juhannus

Thaimaalaiset karvaveljekset ovat viettäneet perinteisen suomalaisen juhannuksen lähinnä oman väen kesken, kun juhannusvieraat peruivat tulonsa. Keskikesää on juhlittu lähes kuin festareilla, tai mökillä nyt ainakin, vaikka emme ole kotoa poistuneetkaan.

Pojat aloittivat juhlimisen telttailemalla. Pöytäliina oli jäänyt hillumaan tuolin päälle matkallaan pyykinkuivaustelineeltä kaappiin. Äkkiä liinan alta kuului jotain rapinaa, ja niinpä: pojat löytyivät majasta. Teltta on mukava paikka ottaa yhteisnokoset.
Kuten kunnon juhannukseen kuuluu, pojat tapasivat myös sukulaisia. Molemmat arvostivat tätinsä naisellista pukeutumista ja olivat heti pyrkimässä hameen alle (pitäisikö minunkin käyttää useammin hametta?).Toto myös kiipesi uuden tuttavuuden syliin ja pysytteli siinä kauan ja hurisi sydämensä kyllyydestä. Esim. minun sylissäni häntä aina vähän jännittää, mitä Cisu siitä tuumaa, mutta tämä puolueeton syli oli aivan vastustamaton paikka. Hur hur!Välillä tuli riitaa tyhjästä, kuten juhliessa niin valitettavan usein käy. Olin jättänyt eteisen penkille pihanmaisemointikangasta, mutta siitä tulikin painialusta. Tässä kuvassa Iso rökittää Pientä, mutta näin ei ole läheskään aina. Pieni on alkanut paitsi puolustautua myös hyökätä, joten ihmettelemme, millaisiksi poikien valtasuhteet ajan mittaan muodostuvat.

Välillöä veljekset Jin ja Jang nukkuivat.

Kaikkein jännittävintä juhannuksessa oli takassa palanut oikea juhannuskokko! Emme ole polttaneet takkaa juuri Cisunkaan kanssa, joten kokemus taisi olla hänellekin uusi, kun edellisestä tulesta oli aikaa.
Tuli tuntui vaikuttavan kissoihin yhtä hypnoottisesti ja rauhoittavasti kuin ihmisiinkin. Kissat aseuttautuivat turvallisen matkan päähän takasta, olivat hipihiljaa ja tuijottivat takkatulta aina ensiliekeistä hiillokseen. Välillä haettiin turvaa sylistä, mutta kaikkein parasta oli toisen karvaisen tuki.


Kiitos juhannusseurasta, veli!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Millaista on olla isoveli?

Voi, isoveljenä olo on paljon monipuolisempi tehtävä kuin pikkuveljenä olo. Siinä missä pikkuveli vain syö, nukkuu, leikkii ja painii, isoveljen tehtäväkenttä on laaja ja haastava. Se sisältää opettamista, kurittamista, hoitamista ja ties mitä vastuullista ja monimutkaista.

On kyllä hienoa, että talossa on lajitoveri: ainakin yksi kämppis on tosi hyvännäköinen ja aika hauska muutenkin. Se jakaa myös pitkälti saman arvomaailman. Esimerkiksi sisustaminen on kivaa myös pikkuveljestä, ja se tulee mielellään mukaan tutkimaan esimerkiksi kodintekstiilejä. 

Isoveljenä olon hyviin puoliin kuuluu myös se, että vihdoinkin on joku, joka mahtuu piiloutumaan mukaan hauskoihin paikkoihin, vaikkapa tuon kodintekstiiliarkun taakse.
Cisu: Pysy paikoilllasi, niin kukaan ei koskaan löydä meitä!

Mutta se kasvatustyö! On kova homma opettaa leikkimistä sellaiselle, joka vain sählää ja säntäilee ja pyrkii varastamaan kaikki lelut. Ensin alkuun vaikutti jopa siltä, ettei ihanalla limahöyhenellä voida enää leikkiä, kun pikkuveli haluaa vain syödä sitä. Onneksi isoveli on taitava kouluttamaan, ja saa pienen oppimaan suorastaan esimerkillisesti.
Cisu: Älä nyt ala taas hyöriä kuin hyrrä! Höyhentä tuijotetaan intensiivisesti, sitten rypistetään otsaa ja tuhahdetaan ja lopuksi loikataan! Mutta minä saan sitten loikata ensin, muista se.

Hyvistä neuvoista huolimatta pikkuveli ei aina kuuntele isoveljeä. Isoveljen kasvatusmetodit ovat fyysiset: jos et tottele, niin turpiin tulee. 

Tämä kaikki on kivaa mutta samalla rasittavaa. Isoveljenä olo onkin myös sitä, että piiloutuu jonnekin ja yrittää olla rauhassa pikkuveljeltä. Ja koko maailmalta.
Tuolla se veli metelöi... Meneeköhän se koskaan nukkumaan?

Menee se, ja usein isovelikin heltyy siinä vaiheessa ja tulee mukaan. Tässä perheen miehet loikoilevat yhdessä. Perheen naiselle on jäänyt toistaiseksi lähinnä valokuvaajan ja sihteerin osa, sillä isoveljenä olo on myös sitä, että ei oikein enää viihdy naisten sylissä. Isot pojat eivät ole mitään mammanpoikia. Ainakaan tällä hetkellä.

Yöllä kaksoiskissain maassa...

Tunsin unen läpi, että kainalooni on käpertynyt kissa. Silittelin sitä puoliunessa onnellisena: Cisu luottaa minuun taas! 

Sitten aloin ihmetellä, että tämä kissa on kyllä aika jännittyneen oloinen, melkein tärisee. Ei kai nyt voi olla noin kauheaa kokeilla, miltä minun kainalossani tuntuikaan olla? Avasin silmät ja kas: Totohan se siinä. Toton nukkumisesta ei tullut mitään, kun piti tuijottaa korvat pystyssä ja silmät suurina makuuhuoneen ovelle: entä jos isoveli tulee ja huomaa, että yritän nukkua kainalossa? Hui, se riski oli aivan liian suuri, ja pienen kainalohetken jälkeen Toto katsoi parhaaksi poistua koko makuuhuoneesta.

On ne liikuttavia. Ja surkuhupaisia.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Millaista on olla pikkuveli?

Talon pienimpänä poikana oleminen on sekä jännittävää että hauskaa.

Välillä on niin jännää, ettei uskalla tulla portaan alta pois. Isoveli valvoo. Isoveli ei aina katso hyvällä itsenäisiä reviirintutkimusmatkoja.

Jos on onnistunut kipittämään yläkertaan ihan yksin, ei aina uskalla tulla sieltä pois. Entä jos isoveli huomaa?
Kannattaa kuitenkin laskeutua alakertaan. Useimmiten isoveli on hyvällä tuulella ja varsinkin iltaisin se on oikein lempeä. Se ottaa pienemmän syliinsä kehräämään ja nuolee sen korvat puhtaaksi.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Veljeni koratmieli

Eilen illalla harmaaveljeksillä oli jo oikein läheiset välit. Satuin paikalle, kun Iso päätti herättää Pienen nuolemalla tätä hellästi kuin emo pentuaan. Pikkuveli oli ensin aika yllättynyt.



Käsi kädessä eiku tassu tassussa.

Hoitohetkeä seurasi tuumaustauko: mitäs seuraavaksi? Cisu päätti viisaana isoveljenä hoitaa vielä vähän sekä Toto Elliotia (äh, mikä sen nimeksi vakiintuu?) että itseään. Siitä saatiin minivideokin.

video

Jottei tulisi liian auvoista kuvaa, niin lopuksi on vielä pakko kertoa, että osaavat pojat painiakin, jopa vähän ihmisiä kauhistuttavaan sävyyn. Koska sähinää ei ole kuulunut kotona vielä kertaakaan ja varoitusulinaakin vain kerran (Cisulta ennen hyökkäystä), kahinat lienevät kuitenkin vain normaalia raisua leikkiä sekä tietenkin valta-aseman hakua. Välillä tuntuu, että kissoilla on jo aivan rennot välit, mutta sitten taas kaahataan ja kieriskellään, varsinkin viime yö oli yhtä rallia. Välillä Toto on rohkea kuin mikä, välillä taas ei uskalla liikkua yksinään ollenkaan. Cisun nukkuessa veli saattaa valvoa omassa nukkumispaikassaan, kun ei tohdi lähteä liikkeelle ennen kuin Talon Pääkissa on herännyt. Hassua. Todella mielenkiintoista päästä seuraamaan kaikkea tätä!

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Ensimmäinen poikienilta

Haa, olemme loikanneet suureen seikkailuun: kissapoikia on nyt kaksi!

Kuten eilen jo edellisen postauksen keskustelussa kerroinkin, kaikki on edennyt mennyt supernopeasti ja -hyvin. Eilen iltapäivällä sain kissalasta soiton, että poitsut ovat kavereita vietettyään yhden yön yhdessä, voitte hakea molemmat kotiin. Ja mehän haettiin! Olimme jotenkin kuvitelleet aikataulua paljon hitaammaksi, joten kovalla kiireellä kaahattiin ostamaan kissanruokaa, -hiekkaa ja kuljetuskoppa Elliotille, ja ei muuta kuin kissat kyytiin ja kohti kotia.

Automatkan aikana kumpikin sähisi kerran, ja Elliot yritti myös napata minua kerran sormesta. Ihmeellisen rauhallista kuitenkin oli, ja muutamaa hyvin minimaalista kähinää lukuun ottamatta on ollut kotonakin.

Kas näin kaikki sujui:

Olen kuullut, ettei kissa Ykkönen päästä välttämättä kissa Kakkosta pois kopasta. Meille kävi niin, että kun Elliotin koppa laskettiin eteisen lattialle, niin Cisu menikin sinne ja Elliot tutki, että mikä ihme tuolla kopassa on.

Sitten lähdettiin talokierrokselle, peräkanaa (peräkissaa?) totta kai. Tässä Iso menee edellä ja Pieni perässä, mutta melkein koko kierroksen ajan järjestys oli toisin päin.


Pikkuveli työhuoneessa. Huomaa jännäpörrö!


Haiskahtaa ihan Cisun istumapaikalta!
Vähitellen koko talo saatiin tutkittua. Pikkuveli tutki joka paikan ja isoveli valvoi koko ajan. Jos katsoo tarkasti, huomaa tässä kuvassa kaksi kissaa olkkaritarkastuksella. Toinen, vikkelä pikkuinen, on vasemmassa laidassa lähes ulkona kuvasta, valvova ja hitaampi iso taas tarkkailee silmä kovana tuolien välistä, ettei outo pikkukaveri vain tee mitään sopimatonta.

Lopuksi päästiin kissojen omaan valtakuntaan: apukeittiöön, jossa on ruokakupit, vessa ja kiipeilyseinä. Emme muuten ehtineet perustaa vielä kakkosvessan minnekään, kun kumpikin oli jo käyttänyt Cisun vanhaa vessaa. Emme siis tarvitsekaan kuin yhden vessan, kätevää!

Cisu: Mäkin viihdyn siellä lehtikorissa hyvin! Oisko kohta mun vuoro?


Cisu: Hei, tee jotain muuta kuin ota kuvia, toi on menossa mun ruokakupille!
Jo parissa tunnissa, muutaman iltarallin ja painimatsin jälkeen, tunnelma oli niin leppoisa, että isoveli päätti vaihteeksi valvoa pihamaan lintuja. Pikkuveli tuli pian valvomaan isoveljeä.



Ensin vähän ihmeteltiin, mahtuuko kaksi lintubongaria samalle sohvannojalle. Kyllä mahtuu, hyvinkin, mutta lintubongaus on vain todella väsyttävää puuhaa. Suureksi hämmästykseksemme - ja vielä suuremmaksi iloksemme - veljekset päättivät ottaa iltatorkut yhdessä.

Ai miten niin meissä on jotain samaa?

Pari tuntia saman katon alla ja poski poskea vasten torkutaan. Kyllä veri on vettä sakeampaa meillä korateillakin!
Myös yö meni hyvin rauhallisesti. Yksi asia minua jäi vähän vaivaamaan: ei tullut perhepetiä, tuli miespeti! Heräsin yöllä ja huomasin, että mies oli lähtenyt vierassänkyyn nukkumaan, kun ei ollut saanut heti unta... Kissat olivat ilmestyneet sinne välittömästi ja menneet perhepetiin miehen kanssa. Siis Cisukin, joka yleensä nukkuu AINA minun kanssani. No, yörauhaahan minä toivoinkin... Kumpikin kissa havahtui, että seisoin hämmästyneenä vierassängyn vierellä (minä eikä suinkaan Cisu olenkin ehkä se mustasukkaisuudesta kärsivä uudessa perhetilanteessa?), nosti päätään ja sanoi varovaisesti HUR. Sitten he menivät taas nukkumaan, kaivautuivat vierekkäin ja miehen kylkeen kiinni.
Tänäänkin on vähän kokeiltu kehräämistä, joten me ihmiset olemme hyvin tyytyväisiä - voisin lyödä vetoa, että kissatkin ovat!
Sokerina pohjalla, Elliot eli Toto:
Lopuksi pyydän anteeksi tavallistakin epämääräisempiä kuvia. Puolustukseksi sanon, että yrittäkääpä itse kuvata kahta vilistäjää: on saavutus, jos poikienillan aikana saa kuvattua edes toisen pojan, eikä silloinkaan pidä ihmetellä, jos tämä on jo livahtanut puoliksi pois kuvasta. Nukkumiskuvat taas piti kuvata pimeässä ja mahdollisimman nopeasti ja varovaisesti. Kuka nyt noin ihania nukkuveljeksiä tohtisi häiritä?
Kuvien ja höpinän lukumäärää en suostu pyytämään anteeksi. Minulla on vahva epäilys, että nyt jos koska blogissa tulee olemaan oikea kuva- ja höpinätulva.
P.S. Cisu esiintyy tästä lähtien blogissa koko nimellään eikä C-koodin takana, kun emme viitsi koodinimetä toista moukulaa. Lisää juttua nimipolitiikasta, kunhan saamme selville, onko Elliot Elliot vai Toto, toistaiseksi hän on kumpaakin.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Totinen paikka

(Kuva Frans Toikkasen litografiasta Totinen paikka.)

Vakava juttu. Lapsi on lähtenyt maailmalle. Kotona on hiljaista ja autiota.

Asiat ovat edenneet vauhdikkaasti ja veimme Isoveli Sähinän eilen kissalaan tutustumaan Pikkuveli Mohikaaniin. Veljekset majailevat kissalassa, kunnes tulevat toimeen keskenään. 

Ai miten niin Sähinä ja Mohikaani? C alkoi heti muut kissalan asukkaat (kaksi aikuista naarasta + pikkuveli Elliot) nähtyään sähistä niin että sylki vain roiskui. Sama jatkui, kun hän pääsi talon aikuisilta kissoilta eristettyyn osaan tutustumaan Elliotiin. C ei tosin tuntunut olevan kovin kiinnostunut veljestä, vaan halusi lähinnä kulkea ympäriinsä ja tutkia paikkoja. Aina kun veli tuli lähelle, C tuijotti, sähisi ja ulvoi kumeasti; meillä ei ollut aavistustakaan, että kissastamme lähtee sellaisia ääniä.

Ja tuliko pikkuveli isoveljen hurjuudesta huolimatta lähelle? No tuli! Elliot tuntuu olevan aivan yhtä utelias ja rohkea kuin C:kin. Hän kulki C:n perässä matalana köyryselkänä ja tarkkaili C:tä kovasti. Pikkuveli ei sähissyt, mutta hänen häntäkarvansa ja selän päällä olevat karvat olivat koko ajan hassusti jännäpystyssä, siitä nimi Mohikaani. Myös Veli Lohikäärme olisi ollut sopiva nimi: Elliotin kulkuasento oli aika hupaisa.

Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin sujui: kumpikaan kissa ei ollut lainkaan pelokas. Kasvattaja arveli, ettei sähinää ja kyräilyä kestä kuin muutaman tunnin ajan. Tänään saamme raportin ja jos kaikki on mennyt hyvin.... Gulps, alkaa vaikuttaa siltä, että talomme hiljaisuus ei jatku enää kovinkaan kauan, vaan pian meillä on kaksin verroin harmaaherroja! Meitä ihmisiä jännittää varmasti yhtä paljon kuin kissoja, mutta ei tämä oikeasti ole totinen paikka. Pikemminkin tällainen:

Koska eilisestä veljeskohtaamisesta ei tullut kuvia, tänään kuvituksena saavat toimia skannatut, tunnelmiin sopivat kissapostikortit. Etenkin Frans Toikkasen Totinen paikka  on mainio. C:lle kissalaan meneminen oli vakavoittava asia; pikkuveli oli taas yhtä pörröinen kuin taideteoksen totinen kissa. 

P.S. Havaitsimme pikkuveljessä eilen muutakin kuin uteliaisuuden, rohkeuden ja jännäpörrön. Hän on hyvin rauhallinen, mutta myös sosiaalinen ja luottavainen. Häntä  (toisin kuin hermoheikkoa C:tä!) saattoi pitää sylissä kissatapaamisen aikanakin. Ja kun isoveli sähisi sängyn alta, niin pikkuveli etsiytyi turvaan miehen jalkojen taakse - ja kellahti muitta mutkitta kyljelleen: saiskos vähän rapsutusta, kiitos! Ehkä hän vaistosi, että tuo mies tulee vielä rapsuttamaan minua monet kerrat. 

torstai 11. kesäkuuta 2009

Pieni apulainen

Meillä on yritetty viime päivinä raivata kotia ihan urakalla. Yksi projekti on ollut työhuoneen kaappien järjestäminen, niin ettei ole niin vakavaa, jos (lue: kun) kissa tai pari sattuu kaappiin tunkemaan. Kaikki on yritetty laatikoida tai ainakin pinota kissaturvallisesti.

Kaappihullu C on tietenkin ollut aivan onnessaan. Kodin asiat tuntuvat muutenkin olevan hyvin lähellä hänen sydäntään, sillä työhuoneen kaappien lisäksi C on tavattu muutaman päivän aikana

- vaatehuoneen hyllyltä tiputtelemasta vaatekoreja lattialle,
- pyykkikorista,
- pesukoneen rummusta,
- puremasta aaloen lehteä poikki.

Nuo nyt ainakin tulevat heti sen enempää miettimättä mieleen. Pieni apulainen on suloinen mutta hieman liian aktiivinen! Luultavasti hän ajattelee meistä ihmisistä, että me olemme ihan kivoja mutta aika laiskoja ja ymmärtämättömiä.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Linnunpelätin

Meillä on jostain syystä ollut muutaman päivän ajan riesanamme hullu västäräkki. Se saapuu tasaisin väliajoin terassillemme, istuu grillin päälle ja kakkaa siihen ja alkaa sitten lennähdellä päin terassin ovea, uudelleen ja uudelleen. Kops kops. Hermot meinaavat mennä sekä ihmisiltä että kissalta.

Parin päivän kopsutuksen jälkeen päätimme, että C voisi pelotella häirikkölinnun tiehensä. Lähdimme valjastamaan terassiovesta ja saimmekin linnun lennähtämään tontin kauimmaiseen nurkkaan. C hiipi salaperäisesti keskelle pihaa kukkaruukun taakse ja lähti sitten saalistamaan. Tässä näette, miten se sujui. Välillä C muistaa, mitä on tekemissä, välillä vissiin saalistettiinkin muurahaisia ja oikeastaan kaiken päämääränä taisikin olla ruohon syöminen.

Heti kun menimme sisälle, lintu tuli takaisin terassille.

video

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Huumeviljelmä

Meillä Espoossa on katsottu taas liikaa Weedsiä ja ryhdytty viljelemään huumaavaa kissanminttua. Ylipuutarhuri on testannut taimet ja havainnut, että ehtaa kamaa ovat. Pää menee aivan sekaisin ja jalat pettävät alta.