lauantai 30. toukokuuta 2009

Bileet!

Meillä oli jokin aika sitten suuri, suuri suru. C:n rakas, vanha ja erittäin klönttinen limahöyhen hajosi. Löysimme eräänä iltana limahöyhenen kepin, siitä irronneen limaosan ja niiden vieressä istuvan ja itkevän kissan olohuoneesta. Aina kun yritimme koskea höyheneen, C loikkasi sen perään. Lopulta mies joutui salakuljettamaan limahöyhenen, tai sen mitä siitä oli jäljellä, keittiöön ja sulkemaan keittiön oven, että limis saatiin laitettua keittiön roskikseen. Voi kissaparkaa.

Mutta ei ole parka enää: me saatiin tänään uusi limahöyhen ja ollaan juhlittu sen kanssa koko ilta! Prisman tuotepäällikkö on selvästi lukenut blogia ja ottanut limikset valikoimaan. Jee! C ihan hätkähti, kun raikas ja tuore limahöyhen näyttäytyi hänelle ensimmäistä kertaa. Mitä sitten kävi, se selviää videolta (siitä selviää myös se, että hyvin käyttäytyvä ja täydellisesti koulutettu kissiksemme käy kesken höyhennyksen tunkemassa päänsä minun kahvikuppiini.) Oli pakko kokeilla kameran video-ominaisuutta, kun limispompuista ja -kuperkeikoista jäi valokuviin vain pelkkä harmaa viuhahdus.

video

Salaluukku!

Tein eilen sen klassisen mutta naurettavan virheen, että luulin olevan kissaa ovelampi.

C oli koko päivän kiihtynyt. Hän seurasi minua kuin koira, kuono kiinni pohkeessani, ja huusi huutamistaan. Vaikka kuinka rapsutin ja sylitin, leikin ja vein ulos, huuto jatkoi heti kun yritin sekunninkin ajan tehdä jotain muuta kuin huomata Hänet. Välillä vaatimusten tehostamiseksi tehtiin kiellettyjä asioita. Tässä C on tunkenut päänsä avotakan suojana (edelleen, argh...) olevan uuninpellin sisään. Jos et huomaa, ryömin pidemmälle ja jään vatsastani kiinni! (Onneksi niin ei ole tapahtunut, ja yleensä tuossa on vielä toinenkin pelti kissaesteenä.)

Oveluuksissani päätin yllättää C:n tiedolla, että talossamme on paikka, josta kunnianarvoisella Jokapaikan Höhlällä ei ole aavistustakaan. Samaisen keittiön takan alaosassa on nimittäin leivinuunimainen luukku, joka vie ihan oikeaan - tai ainakin lähes oikeaan - luolaan.

Luukun avautuminen teki odotetun vaikutuksen. Äkkiä eteen avautunutta tilaa piti ensin tuijottaa mietteliäästi, sitten tutkia luukku ja sen ympäristö kauttaaltaan. Nuuskis nuuskis, ja vissiin piti vähän nuolaistakin välillä.
Hyväksi havaittu kissapedon luola! Tämänhän voisi ottaa ihan omakseen. Tää on nyt mun paikka, älä tuu tänne!

Tietenkin typerää ihmistä alkoi jossain vaiheessa mietityttää, että mitä jos se luukku meneenkin kiinni ja C jää vangiksi. Ei tässä viitsisi tuon takia koko päivää keittiössäkään olla. Kissa siis kainaloon ja luukku kiinni.

Olipa järkevää. Sen jälkeen C:llä oli vielä yksi uusi huudon aihe: ovi auki ja äkkiä!!!
Summa summarum: älä koskaan yritä olla kissaa ovelampi. Jos kissasi rauhoittuu luolissa, suosittelemme rauhoittamistarkoitukseen helppoja, turvallisia laatikoita.

perjantai 29. toukokuuta 2009

Thinking outside and inside the box

...eli sata tapaa käyttää kenkälaatikkoa luovasti.


Seisomisen ja istumisen lisäksi laatikko soveltuu myös täppäilemiseen ja kynsien teroittamiseen. Rapirapi.

Myös hampaat saadaan kuntoon laatikon avulla. Jyrsjyrs.

Laatikon suojasta on kätevä tehdä täppäyshyökkäyksiä ihmisen jalan alle. Hah, se ei huomaa mitään, kun olen naamioitunut laatikoksi!
Kissakin sen tietää: usein parhaat innovaatiot kypsyvät kuitenkin levon aikana.

torstai 28. toukokuuta 2009

Ovela vai tyhmä? Ainakin ahkera

Meillä on oltu tänään aamunvirkkuja ja oltu jo saalistamassa sekä viljelyhommissa.

Onko suurta viisautta vai aloittelevan metsästäjän ajattelemattomuutta piiloutua heinikkoon ja pysyä sinnikkäästi paikallaan, mutta unohtaa häntä pystyyn? Ainakin flexin perässä tulevaa kanssasaalistajaa ajatellen hännän sojotus on ystävällistä, eipä pääse kissis katoamaan.
Kun Koratian kauhu oli tarkastanut tiluksensa ja vaaninut hieman, perustimme yhdessä hyötykasviruukkupuutarhan (tai ainakin sen alun). Se kävikin helposti. Kissa tappiin, kaikki istutustarvikkeet tapin viereen, ja C jaksoi seurata kylvötöitä yllättävän kiltisti. Hän ei edes halunnut tonkia multaa, vaan valvoi ylipuutarhurin ominaisuudessa viljelystöiden sujumista kottikärryistä käsin.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Ukkosella

Meillä on vietetty hurja iltapäivä luonnonvoimien armoilla. Olen joskus aiemmin miettinyt, miten C mahtaa reagoida ukkoseen. Tänään se kävi selville, kun rankkasade ja ukkonen riepottelivat yhtäkkiä taloamme.

Olin ukkosen alkaessa juuri tietokoneella (joka piti sulkea kiireesti: meillä on kokemusta siitäkin, kun läppäri posahtaa). Yhtäkkiä C juoksi luokseni hämmentyneenä ja pelästyneen näköisenä. Kun nostin hänet syliin, hän kaivautui ihan litteäksi kainaloon. Ulkona on jotain ihan kummaa, suojele minua!

Herra utelias ei kuitenkaan jaksanut olla kovin kauan suojeluksessa. Kun salama välähti aivan pihallamme, hänen piti loikata vauhdilla ikkunaan katsomaan, mitä ihmettä ulkona tapahtuu. Seuraavaksi piti singahtaa takan päälle. Ei kovin levollista.

Menin itse loikomaan ikkunan eteen sohvalle. Vähän aikaan singahdeltuaan C päätti tulla syliin odottamaa myrskyn laantumista. Ensin sylittely ei ollut kovinkaan rentoa tai levollista...
sitten uni voitti. On sitä pahemmastakin selvitty, mitä yhdestä ukkosesta!
Todistimme myös muunlaisia eläimellisiä ukkosstrategioita. Lähimetsämme on jostain syystä nyt aivan täynnä variksia. Ne ilmeisesti kuvittelevat lentävänsä salamaa nopeammin, koska kaikki varikset lähtivät lentoon ja lentelivät peltojen yllä päättömästi koko ukonilman ajan.
Tämä ikkunan läpi kuvattu (ja netissä tuskin kovin näkyvä) jänis taas taisi kuvitella, että jos jähmettyy patsaaksi pellonreunaan, salama ei huomaa mitään.
Ukkosen mentyä C taas huomasi ikkunasta, että pihallamme juoksee ihan oikea kärppä. Enpä ollut minäkään sellaista ennen nähnyt niin lähellä taloa. Minä kuitenkin tyydyin katsomaan sitä vain yhdestä ikkunasta: villieläin C juoksi hurjasti huoneesta ja ikkunasta toiseen. Murhanhimoinen katse ei onneksi riittänyt nitistämään pihalla vilistävää paistia. C ei myöskään kumma kyllä aloittanut ulos! -huutoa, vaikka olin varma, että kärppähavaintoa seuraa kaikkien aikojen huutaminen.
Kyllä on ollut jännittävä ja eläimellinen iltapäivä.

Kukkaislapsi

Hienostunut, kaunosieluinen dandyherramme on löytänyt voikukat. Voi, miten ihana niitä on nuuskuttaa ja miten hyvin ne taipuvat täppäillessä! Joskus niiden seassa on mukava vain istua, silloin näyttää hyvin söpöltä ja hieman hippimäiseltä. (Valitettavasti istuminen on niin lyhytaikaista, ettei sellaisesta ole saatu kuvaa. Kamera selvästi häiritsee kukkaishetkiä.) C on muutenkin osoittanut kiinnostuksensa kasveja ja puutarhanhoitoa kohtaan. Istutusten kastelu on hyvin, hyvin kiinnostavaa ja jännittävää. Kastelukannusta suihkuava vesi on kiehtovaa - kun taktikoi, voi olla kauhusta väristen aivan vesisuihkun vieressä, mutta säilyä silti kuivana. Se vasta vaatii taitavaa kehonhallintaa sekä äärimmäisen hyviä hermoja! (Valitettavasti siitäkään ei ole kuvaa. Koska sihteeri-valokuvaaja on lähinnä vuodepotilaana, kuvaushetket ovat satunnaisia ja niiden aikana kuvataan, mitä nyt vain saadaan ikuistettua. Tilanne muuttuu lähiaikoina.)
Tässä C on käyttänyt hyväkseen flexin koko liikkumavaran (7 m) ja livahtanut tarkastamaan naapurin kasvimaalaatikoita. Kun kissanruoissakin on ihmeellisesti aina milloin mitäkin kasviksia, ei ihme, että perunanviljely kiinnostaa.
Lopuksi myönnämme, että kukkaislapsellamme on ollut tänä keväänä aivan liian vapaa kasvatus. Hän on saanut viipottaa maailmassa aivan suojattomana. Tänään hänet aiotaan kuitenkin vihdoin suojata maailman pieniltä mutta silti suurilta vaaroilta, nimittäin punkeilta. Frontline-punkkitipat on hankittu ja on aika käsitellä C:n niska ja lapojen väli. Tämä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, mutta toisaalta emme ole bonganneet silkkiturkista yhtään punkkia kaikesta ruohohaahuilusta huolimatta. Punkkikynä meillä on sentään ollut jo viikkoja - kokenut kissanomistaja sanoi, että sillä punkit on kaikkein helpointa napata. Toivottavasti ei jouduta testaamaan.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Onnea on...

...kissamainen omahoitaja.

Meillä on voitu viime päivinä vähän huonosti, minkä takia blogikaan ei ole päivittynyt. Kun olin viimeksi sängynpohjalla, minulla oli huutava sairaanhoitaja. Tällä kertaa karvaherramme on ollut mitä hellin, rakastavin ja parhain hoitaja. C on käynyt välillä vähän syömässä, mutta muuten hän on viettänyt tiiviisti aikaa kainalossa. Ja jalkojen alla. Ja leuan alla. Ja peiton alla. Joka tapauksessa hyvin lähellä ja hyvin kilttinä, hyvin ihanana. Hyvin tärkeänä ja hyvin hurisevana.


Perheen miehet ja jalkamajahetki.

Peittomajahetki kesken lakanoiden vaihdon.




maanantai 18. toukokuuta 2009

Sirkuskissa

Tästä aiheesta piti kirjoittaa jo loppuviikosta, mutta en ehtinyt, kun oli niin paljon vieraita ja ohjelmaa, meillä ramppasi väkeä monena päivänä. 

Vieraat ja ohjelma ovat ehkä parasta mitä C tietää! Hän on usein ennenkin osoittanut olevansa kovin rohkea ja peloton vieraiden ihmisten kanssa, mutta nyt ollaan päästy silti ihan uudelle tasolle: C haluaa olla kaiken keskipiste.

Sirkuskissamme siis nauttii vieraista eli ihailijoista kovasti. Hän kiipeää heti vieraiden syliin ja esittää kaikki temppunsa, kuten pikajuoksupyrähdykset ja kuperkeikat. Lelutkin tuodaan näytille. Kun ihmiset istuvat syömään, kissakin ottaa oman paikkansa joko tuolilla tai jonkun vieraan sylissä. Jos ihmiset juttelevat liikaa keskenään, kissa asettuu heidän keskelleen ylvääseen asentoon ja katsoo itsetietoisesti: huomatkaa nyt,  olen todella jalo ja kaunis!

Jos ihmiset eivät ymmärrä leikkiä, leikki kehitetään vaikka mistä. Tässä salaperäinen hirmu vaanii pöydälle unohtuneen lasinaluspinon takaa. Hui, kauhea peto pöydällä, reagoikaa!

Erään visiitin aikana sirkuskissapeto asteli tässä kuvassa näkyvällä porraskaiteella. En tiennytkään, että C osaa tulla yläkerrasta alakertaan kaidetta pitkin. Pitää vissiin kutsua vielä useammin vieraita, niin saa tietää kissansa kaikki taidot ja ominaisuudet. Viime päivinä on nimittäin vaikuttanut siltä, että erikoisimmat temput säästetään vieraille. C pitää vissiin kotiväkeä niin pöljänä, että haluaa esiintyä vain laatuyleisölle... Onneksi sellaista on, ja meille on jo ehdotettu varauskirjan hankkimista, että C:n ihailijatapaamiset on helpompi aikatauluttaa.


Lintubongari valppaana

Tiedämme kyllä, että tämä kuva ei ole kovinkaan mielenkiintoinen. Mutta jos oikein tarkasti katsoo, niin huomaa, että multaisessa, kylvötöiden jälkeisessä pellossa on harmaita möykkyjä: metsäkyyhkyjä ja variksia. Niitä oli tänään lähipellollamme yhteensä ainakin 70!Sekös oli j-ä-n-n-i-t-t-ä-v-ä-ä. Kun pelto on täynnä suuria lintuja, pieni kissa löytää itsestään hurjan, vaanivan pedon.

Hiippailua ja kökötystä, tiukkaa vartiointia. Harvoin on meidän villikissaa nähty niin kauan niin liikkumattomana.


Lopulta hurjinkin peto väsyy eikä silloin auta kuin alkaa syödä virkistävää ruohoa. Sillä aikaa linnut vaihtoivatkin harmillisesti peltoa.







maanantai 11. toukokuuta 2009

Ruokakokeiluja

Kuten vähän aikaa sitten seikokeilujen yhteydessä totesin, meillä asuu n-i-r-s-o kissa. Seitä valmistettiin sitten tavalla ja toisellakin, mutta C ei koskaan suostunut edes kunnolla nuuhkaisemaan kalaherkkua. Vaan nyt on valoa tunnelinpäässä tai ainakin toiveikkuutta ilmassa: olemme tehneet peräti kolme ruokaläpimurtoa!

Ensin tarjosimme C:lle monien muiden nettikissojen niin kehumaa Mjau-ruokaa, mutta hänestä ainakin kananmaksaversio oli ihan nou. Sen sijaan Faunattaresta kaupanpäällisiksi saadut ja kuulemma ainakin Faunattaressa uudet Applaws-raksut menevät raksu kerrallaan. C ei ole koskaan suostunut syömään kädestä, minkä takia hänelle ei ole voinut antaa herkku- tai palkitsemispaloja, mutta Applawsin raksut maistuvat kumma kyllä vain ja ainoastaan kädestä otettuina. En ole koskaan ennen nähnyt C:n kelpuuttavan mitään muita kuin Royal Caninin raksuja. Noissa Applawseissa on 80 % kanaa, 20 % vihanneksia ja muita luonnon aineksia. En ole erityisen perehtynyt kissanruokiin, mutta Faunattaren myyjä sanoi, että nämä ovat lihaisuudessaan ja viljattomuudessaan terveellisempiä kuin Royal Caninin raksut ja asiakkailta on tullut hyvää palautetta, näitä syövät nirsotkin. Tuo vihannesosuus silti vähän kummastuttaa: tarvitseeko kissa esim. perunaa? Kiva kuitenkin, että kissis raksuttaa edes vähän jotain muutakin kuin aina sitä yhtä ja samaa.

Varsinainen ruokailuläpimurto tai ainakin lähes läpimurto on kuitenkin tehty Almo naturen kana- ja kana & kananmuna -hyytelöillä. Ne menevät kaupaksi heti kun kippoon pistää ja ensimmäistä kertaa olemme nähneet, että C tekee märkäruoalle muutakin kuin nuolee kastikkeet päältä (ja siihenkin on kelvannut vain Whiskassin kanasoossi). Hän on todistettavasti haukannut kanaa jo muutaman kerran! Jee. Mikään muu kuin kana ei tunnu uppoavan, mutta viime päivien käytös antaa kuitenkin viitteitä, että ehkä nirsosta tulee vielä kulinaristi. Jos ei muuta, niin ainakin Almo naturen kana näyttää ja tuoksuu puhtaammalta kuin Whiskassin mössö, joten ihmisistä se on ainakin parempi vaihtoehto.

Kaikkein parasta ruokaa on kuitenkin ruoho, kesäherkku numero yksi!

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Kesäinen kiipeilyseinä

Kauhea rankkasade on mennyt ja tänään on taas voitu ulkoilla paljon, niin paljon, että tällä hetkellä karvainen ulkoilija lojuu aivan reporankana tuossa koneen vieressä.

C:lla on kotona oma kiipeilyseinä. Tänään hän äkkäsi yhtäkkiä, että ulkoakin löytyy hyvä kiipeilypaikka. Kesken nurmikkovaljastamisen kissa singahti yhtäkkiä roikkumaan lauta-alustan päälle. (Kuten monilla muillakin omakotitaloasukkailla, meillä on talon takana hieman epämääräinen tavarakokoelma. Nämä lauta-alustat ja vanerilevyt tulivat aikoinaan sukulaiselle kodinkonerahdin myötä. Meille ne ovat jääneet, koska niiden päällä ja on kesällä kätevä maalata ja nikkaroida. Sivuhuomautus ja puolustuspuhe.)
Ensin vaikutti, että C tyytyisi kiipeämään vain ensimmäisen poikkipuun päälle ja nuuhkimaan sieltä mielenkiintoisia puulevyjä.
Mutta ei, pitäisi tietää, ett C jos kuka on hyvin utelias.
Seurasi hetki, jolloin ei tiennyt, pitäisikö pelastaa vain etutassuillaan levyssä kiinni roikkuva ja kovasti sätkivä kissa ennen kuin levypino kaatuu, vai ottaa valokuva. Otin valokuvan.

C laskeutui alaspäin lautaseinällään. Hän teeskenteli, että olikin aikeissa vain loikoilla kapealla poikkipuulaudalla.
Kyllä se sisäkiipeilyseinä on monipuolisempi!

lauantai 9. toukokuuta 2009

Kanssas rankkasateessa

Tänään aamulla oli tarkoitus kuvata, miten kissa reagoi rankkasateeseen. C kiljui tavalliseen tapaansa puoli aamua, että ulos olisi kiire päästä, ja vaikka ulkona satoi reippaasti, ajattelimme, että mennään sitten...

No. Kamera ei ehtinyt dokumentoida sitä pikareissua ollenkaan. Jo ulko-ovella C näytti melko epäluuloiselta. Sitten hän ryömi ulkokalusteiden alle ja kävi sitä kautta kurkkaamassa, että terassinnurkalla olevasta rännistä syöksyy kauheasti vettä. Se riitti. Kissa teki täyskäännöksen ja käveli rivakasti ja korvat luimussa kotiovelle. Pääsiskö äkkiä sisälle, kiitos!

Koko aikana C ei poistunut ollenkaan terassin katetulta osalta, joten sateesta ei saatu varsinaisesti ollenkaan tuntumaa. Hän ei ole siltikään huutanut vielä kertaakaan ulos tuon kauhean minuutin kestäneen pikaulkoilun jälkeen. Olipa rankka sade.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Viimeinenkin kaappi valloitettu

Näky aamulla: keittiökaapin ovi on raollaan. Sen ainoan kaapin, jonka ovia ei ole vielä sidottu yhteen huivilla tai nauhalla. Ihan kuin sieltä kuuluisi pientä rapinaa...

Ja kas! Itse herra kaappitarkastaja, eikä edes yhtään katuvan näköisenä.
Kukkuu!

Tuota kaappia ei ollut vielä suljettu, koska siellä ei ole varsinaisesti mitään vaarallista C:lle. En nyt kuitenkaan tiedä, onko kiva tehdä ruokaa pannuilla ja kattiloilla, joiden päällä kissa oleilee ties kuinka säännöllisesti. (Ei kannattaisi ainakaan laittaa tuota kuvaa blogiin, ehkä kukaan vieras ei enää suostu syömään meillä mitään.)
Kysymys kuuluukin: millaisia lapsi- eli kissaesteitä kaapinoviin on olemassa ja mistä niitä saa? Olen yrittänyt aina silloin tällöin etsiskellä, mutta ei ole sattunut vastaan. Kohta on kesä ja haluan hellehuivini omaan käyttööni. Ainakaan en halua enää lisää huiveja kaapinovista roikkumaan!

tiistai 5. toukokuuta 2009

Tietokonettani vakoillaan

Huutava sairaanhoitaja on rauhoittunut. Pari tuntia sitten C tuntui yhtäkkiä ymmärtävän, että toi ei tosta sängystä nouse, siellä se vaan lojuu nenäliinojensa, kirjojensa ja kannettavansa kanssa. Hän tuli mukaan lojumaan. Ihana rauha.

Vaan nousi se sittenkin. Olin hetken pois makuuhuoneesta ja kas, virtuaalikissa C oli päättänyt lukea sähköpostini. Hän oli oikein asettunut pitkulaiseksi koneen eteen ja tuijotti Hotmailia intensiivisesti.
Ei vaan vissiin ollut kovin pirteitä juttuja. Vakoilija sammahti suoraan rikospaikalle.
C on ollut ennenkin kiinnostunut tietokoneista. Kerran hänet saaatiin kiinni juuri kun hän oli lähettämässä miehen asiakkaalle ytimekästä sähköpostiviestiä: 89. Ehkä C:llä on Linnunradan käsikirjaa parempaa tietoa elämän tarkoituksesta?

Huutava sairaanhoitaja

Kaikista viime aikojen koiramaisuuksista huolimatta voin todeta, että C ei varmastikaan ole koira. Olen nimittäin kuullut koirista, jotka emäntänsä tai isäntänsä sairastaessa joko nukkuvat tämän kanssa peiton alla tai valvovat huolestuneena sairasvuoteen ääressä. Olen ollut vappuaatosta asti enemmän tai vähemmän kipeä ja nyt pari päivää flunssassa täysin sängynpohjalla, ja on käynyt selväksi, että herra C ei ole mikään sairaanhoitaja.

C ei voi millään tajuta, että jos kerran olen kotona, miksi en voisi leikkiä tai - se nyt olisi tietenkin kaikkein toivottavinta - lähteä ulos. Hän ihmettelee vaisua käytöstäni huutamalla suoraa huutoa milloin sängyn vieressä, sängyn alla, sängyn päällä tai minun päälläni. Jos erehdyn nousemaan sängystä, huuto ja flexin ja minun väliä ravaaminen alkaa lähes varmasti. U-L-O-S ja H-E-T-I!

Välillä C luovuttaa ja tyytyy vain istumaan sängyllä ja tuijottamaan. Huomaa mut, tee jotain!
Välillä raukka yrittää keksiä tekemistä sängyssä. Siellä ei vain ole muuta puuhaa kuin varastella minulta tavaroita. Pikaisella täppäyksellä minulta on viety mm. lusikka ja kuumemittarin suojus. Nenäliinat on tietenkin yritetty silputa, nenäsuihkeet tiputettu yöpöydältä lattialle - mutta juomapullo, se on vielä ratkaisematon ongelma. Se on niin iso, ettei siitä saa otetta vaikka kuinka pyörittäisi, eikä sen korkkikaan aukea kissan voimin vaikka kuinka kynsin hampain vääntäisi. Välillä pitää ihan puhista, kun pullo on niin hankala!


Mutta osaa se olla suloinenkin. Tässä käytämme yhdessä tietokonetta. C on nuollut turkin takkuiseksi ja ryöminyt puoliksi yöpaitani alle nukkumaan.
Eikä se koko ajan minun kiusanani ole. Olen nyt päässyt tarkkailemaan, mitä C tekee päivisin rauhassa olleessaan: tietenkin kulkee hyvin kissamaisesti aurinkoläikästä toiseen sukimassa, venyttelemässä ja torkkumassa. Tämä kuva on otettu sohvapöydän alta. Sinne, maton päälle, oli tullut juuri kissan kokoinen läikkä, joten ei muuta kuin turkinhoitoon. (Takana näkyvä epämääräinen verho ei ole verho, vaan sohvan suojakangas, josta emme varmaan ikinä pääse eroon. Kun C ei voi raapia sohvia, hän raapii suojakankaita, sekin on nyt huomattu.)

lauantai 2. toukokuuta 2009

Koiramaisuuksia vaan ei koiruuksia

C-parka on saanut lisää koirien varusteita flexin lisäksi. Hankimme vähän aikaa sitten hänelle kuvassa näkyvän maatapin, johon koiran hihna on tarkoitus kiinnittää. Pysyy siinä flexikin, se on nyt testattu moneen otteeseen. Kuvat ovat jo muutaman päivän takaa - nyt pihalla on vihreämpää ja sekös ruohonystäväkissalle passaa - mutta idea käynee selville. Kun lähellä on ihminen, joka on kyllä valpas ja tarkkaavainen mutta haluaa pitää kätensä vapaana, ruuvataan maahan tappi ja flexi siihen kiinni.

Luulisi kissaa harmittavan, ettei perässä tule ulkoilijaa, vaan liikkuma-ala on tasan se, johon flexi sillä kerralla riittää. C:tä tämä ei tunnu kuitenkaan haittaavaan. Koska hän ei ole satunnaisia karkupyrähdyksiä lukuun ottamatta koskaan ulkoillut vapaasti, tuntuu tappi ja flexi -ulkoilu olevan hänestä ihan tarpeeksi itsenäistä. C ei yritä ollenkaan kiemurtaa ja karata, eikä riuhdo flexiä, vaan tyytyy haahuilemaan sen kanssa ympäriinsä.

Vaikka en pääse yhtään pidemmälle, voin vaania hurjasti!

Jotenkin itsenäinen tappiulkoilu tuntuu jopa rauhottavan kissaa. Jo ensimmäisellä kerralla nähtiin tällainen näky: kissa laskeutuu maahan. Aikaisemmin ulkona oli niin jännää, ettei siellä voinut edes istahtaa. Kyse voi olla myös ulkoiluun tottumisesta. Ehkä C on alkanut ymmärtää, etteivät vaarat vaani häntä kaikkialla ulkona, eikä siellä toisaalta itsekään voi olla koko ajan hurja vaaniva vaara, vaikka se välillä hauskaa onkin. Tänään tavattiin jo varsin rennon oloinen kissa, joka loikoili huolettomasti pitkin pituuttaan palvomassa aurinkoa kaivonkannella. Siellä sitä vaan kehrättiin. Ihan kuin kokenut ulkoilija!