maanantai 27. huhtikuuta 2009

Muille puhdistin, mulle laatikko!

Meille tuli viikonloppuna ilmanpuhdistin. C ei olisi kunnon kissa ollenkaan, ellei hän olisi valloittanut puhdistimen laatikkoa jo ennen kuin kaikki pakkausmateriaali saatiin sieltä pois.
Olen vartiotornissa.
Siellä on uusi majani.

Näytän majan ikkunasta kieltä kaikille ohikulkijoille. Ja yritäpäs laittaa sormesi majaani, kyllä täältä täppäilee!

Saa sitten nähdä, kauanko tämä(kin) laatikko hengailee eteisessä, koska "kissa niin haluaa"... Mutta tykkäsi C itse puhdistimestakin. Vaikka hän on vannoutunut perhepedin kannattaja, C ei ole koskaan nukkunut makuuhuoneessamme yksinään, ei ennen ilmanpuhdistinta. Puhdistimen hurina tuntuu kiehtovan häntä: heti kun puhdistin käynnistettiin, kissa vetäytyi sen kanssa päiväunille makuuhuoneeseen. Nyt näin on käynyt jo pari kertaa. Välillä pitää tutkia, mistä sitä ilmaa tulee, ja sitten taas mennään sängylle loikoilemaan ja tuijottamaan puhdistinta. Ehkä C ajattelee, että puhdistin hurisee eli kehrää juuri hänelle.
Hurinaattorien kohtaaminen.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Verkostoitumista

Olemme verkostoituneet! Kotimme on nyt suojattu ikkunasta ulos tunkevilta kissoilta ja sisään tunkevilta hyönteisiltä. Parissa ikkunassa on nyt hyönteisverkko. Tuulettaminen on mahdollista - ja C voi nuuskuttaa ulkoilmaa, onhan sekin jotain, vaikkei ulkoviipotusta korvaakaan.

Harkitsimme kyllä varsinaisia kissaverkkoja, mutta tähän päädyttiin. Kun C on yksin, emme kuitenkaan jätä ikkunoita auki (meillä ei onneksi ole kesälläkään yleensä kauhean kuuma), ja kun hän ei koskaan revi tai pure mitään rikki, olemme toiveikkaita, että tämä ratkaisu toimisi. Jos tuntuu toimivalta, pitää verkostoitua vielä vähän lisää lähiaikoina.

Kurkistus makuuhuoneen ikkunasta.
Ja vastavalokaihoa keittiön ikkunalla. Oi, päästäkää minut ulos!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Kissasta koiraksi?

Niin kauan kuin minulla on ollut kissa, olen mainostanut kaikille, että se on niin helppo kotieläin. "Koiraa en kyllä jaksaisi, sitähän pitäisi koko ajan ulkoiluttaa", olen viisastellut. Joopa joo. Nyt meillä asuu kissakoira.

Kun toissapäivänä palasimme töistä, C huusi ja kovaa. Mikään ei rauhoittanut, paitsi lopulta metsälenkki. Näin on käynyt ennenkin. Olemme opettaneet kissalle, että kun joku tulee kotiin, kissa pääsee ulos  – kuin koira. Siis opettaneet sille kissalle, joka ei vielä jokin aika sitten pysynyt pystyssä valjaat päällä eikä uskaltanut ulkona muuta kuin nuuhkia talonseinää... Oma vika, tiedetään! Ja tiedetään sekin, että meitä kokeneemmat kissat ja kissanomistajat ovat tästä ilmiöstä jo varoitelleetkin, useasti. 

Eilen viisastelimme sitten – sen minkä kissanhuudolta pystyimme – että C:tä ei kannata viedä ihan joka ilta ulos, sitten se ainakin vaatii metsälenkkejä. Kun sohvan takaa löytyi yhtäkkiä salainen lelukätkö (yksi kaninkarvapallo ja kolme kulkusta!), päätimme pysyä kotona ja leikkiä kissamaisia leikkejä. 

Näin siinä kävi. Minusta C näyttää ihan koiralta, sellaiselta ruttunaamaiselta ja murisevalta! Ei paljon poseeraukset eikä kissanlelut kiinnosta.
Kissamainen sähäkkyys on onneksi tallella. Typerä kaninkarvapallero sai kyytiä kameraakin nopeammalla huitaisuilla.
Me ihmiset pidimme kuitenkin päämme: meidän kissan ei tarvitse juosta joka ilta metsässä. Siispä meidän kissa juoksi puoli yötä pitkin kotitaloa ja päästi välillä kovaäänisiä metsästyshuutoja... Siispä minä lähden tänään ajoissa töistä, jotta ehdin pikapikaa viedä C:n metsälenkille ennen iltamenoja. Pitäähän kissiksen päästä toteuttamaan itseään, ja pitäähän sitä hyvitellä, kun se joutuu tänään olemaan poikkeuksellisesti illan yksin kotona.

Nyt voidaan vain kysyä, kuka on meidän talon pomo. Ei tarvitse vastata. Sekin me jo tiedetään.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Kranttu ronkelin myönnytys

Minäkö nirso? Olen vain hyvin laatutietoinen: kattaus on puoli ruokaa ja rumat kupit eivät minulle kelpaa.

Kuten blogissa on jo aiemmin mainittu, C ei ole mikään ahmatti. Kyläillessään hän on jopa melko nirso: ruoka ei maistu eikä viimeisen kyläreissun aikana vettäkään huvittanut litkiä, ei ainakaan ennen kuin sitä sai designmukista.

Epäilimme syyksi sitä, että C - ehkä ainoana elollisena olentona maailmassa - pitää hieman mutaisen makuisesta kaivovedestämme. Koska hän on tottunut siihen, ei raikkaan neutraali, kemikalisoitu, kunnallistekniikan toimittama vesi ole hänestä hyvää.

Syy taitaakin olla juoma-astiassa. C on juonut koko meillä asumisen ajan kaikkein mieluiten korkeasta, lasitetusta saviruukusta. C:n saapuessa ruukussa oli muratin pistokas, ja ensin luulimme, että muratti on se juttu, se tekee mutavedestä vielä mutaisemman makuista. Pistokas sai olla ruukussa kunnes luin, että muratit ovatkin kissoille vaarallisia... Kasvin häipyminen ei kuitenkaan vaikuttanut juomatapoihin lainkaan, vaan C hyväksyi edelleen vain ja ainoastaan tuon korkean tuoppimaisen ruukun. Kun hän palasi viimeksi kylästä, hän hyppäsi kirjaimellisesti kieli ojossa siihen kohtaan keittiötasoa, jolla ruukku yleensä on. Kun ruukku ei ollutkaan siellä, kuului kauhea rääkäisy. Vettä tänne ja äkkiä!

Tänään aamulla mies huomasi, että ruukun sisäpinnoite on alkanut lohkeilla, ja kielsi käyttämästä ruukkua enää juoma-astiana. Koska korkea muoto tuntuu viehättävän kissaamme, täytimme hänelle aamulla korkean lasipöntön vedellä (järkeilimme toiveikkaasti, että jos se ei saviruukkuakaan koskaan työntänyt alas, niin ei varmaan hajota tuotakaan astiaa; ehkä pitäisi kuitenkin olla teräskulho?). Sama muoto kuin vanhassakin kupissa, samassa paikassa kuin vanha kuppi - mutta C ei ollut juonut pisaraakaan koko päivän aikana, vaikka oli raksuttanut kuivamuonaakin enemmän kuin moneen päivään. Voihan ronkeli! Yritin esitellä uutta kippoa hänelle, mutta se johti vain taakse päin vetäytymiseen ja ynseään irvistykseen. Pidä kuule kipposi!

Mies otti rauhallisesti. Onko yksikään terve kotikissa ikinä kuollut janoon, hän kyseli. Ei kai, mutta minua se ei rauhoittanut: olen sirotellut erilaisia vesiastioita koko illan pitkin ja poikin - juo nyt jostakin! Ellei C olisi niin utelias, hän ei olisi varmaan juonut vieläkään. Vaan hah, pitkäkieli meni lipaisemaan lautasta, jossa oli Kallen mätitahnaa. Sen jälkeen hän tsiigaili vesikuppia siihen malliin, että tuolla olisi helpotusta... Äsken keittiöstä kuului lipityksen ääniä, ja kun menin katsomaan, siellähän tuo istui uuden vesimaljansa ääressä. Kun kissa huomasi minut, hän lopettti heti juomisen ja katsoi minua yhtäaikaa nolona ja vihaisena: sä et nähnyt sitten mitään! Sen verran kuitenkin näin, että olen varma, että kyllä se vielä uudelleenkin repsahtaa vettä juomaan, onneksi.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Huippumallin ammattitaito haussa

Eilen kävimme tositarkoituksella pitkällä metsälenkillä. Olin luvannut lähettää valjaiden tekijälle kuvan valjastajasta, joten painotin C:lle, että nyt pitää sitten kävellä hienosti, että saadaan mallikelpoisia otoksia. 
No. Juuri kun pääsimme matkaan, naapuri käynnisti epähuomiossa kovaa meteliä pitävän vesiletkun pihallaan. Olimme parinsadan metrin päässä, mutta sieltäkin saattoi vaania vesiletkua karvat pörheänä. Kauan. Liikkumattomana. 

Seuraavaksi vastaan tuli puu, jota ei ilmeisesti voinut alittaa eikä ylittää.
Puun takana piti jumittaa tutkimaan kauriin (?) jätöksiä. C ei ole enää se hienosteleva arkajalka kuin ennen, vaan raavaana metsämiehenä hän olisi halunnut haukatakin pipanoita.

Välillä malli yritti piiloutua paparazzia koloon.
Sitten hän jumitti kuopassa. En liiku, en!
Lopuksi hän liikkui vähän liiankin vilkkaasti. 
Saatiin me pari ihan hyvää kuvaakin. Katsotaan, kelpaavatko valjaantekijälle ja pääsevätkö jopa hänen nettisivuilleen. Näissä kuvissa ei muuten saanut olla kaulapantaa, ettei se häiritse mahdollisia valjaidenostajia, mutta muuten C käyttää sitä aina, kuten edellisen postauksen kommenttiosion keskustelussa kävi ilmi.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Koratialainen kirjastonhoitaja

Kun kotona on uusi kirjahylly, saa kaikki muu odottaa, kirjahyllyn järjestely on tärkeintä.

C on ollut mukana järjestelemässä, totta kai. Maalinhaju on haihtunut, ja vähitellen kirjastonhoitajamme alkaa ymmärtää, että hei, tuossahan on minulle uusi kiipeilyteline.
Tässä C osallistuu kirjojen lajitteluun ja aakkostamiseen. Sanan mahtia enemmän häntä kyllä epäilemättä kiinnostaa strutsinsulkainen pölyhuiska. Se oli ollut häneltä piilossa aina eilisiltaan asti, ja ilmaannuttuaan huiska herätti suurta mielenkiintoa.
Onko ne varmasti aakkostettu oikein?

Hmmm, varaisinko juuri tämän hyllyn itselleni lekottelupaikaksi?
Minunkin tekisi mieli kiivetä jollekin hyllylle loikoilemaan, kehräämään ja nauttimaan. Uusi hylly on niin ihana!

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Routa porsaan kotiin ajaa

Palasimme eilen illalla C:n kanssa kirjahyllytyömaaevakosta kotiin. Evakossa oli C:n mielestä oikein kivaa. Kun minä olin yöseurana, ei tarvinnut olla huolissaan, olenko taas yksin hoitopaikassa. Ja kun päiväseuraa oli tarjolla lähes koko ajan, C vietti todellisia kissanpäiviä. Hänet oli pakko tuoda kotiin, muuten hän olisi varmasti muuttunut aivan lellikissaksi. Nimittäin aktiiviharrastusten (lintujen ja oravien tarkkailu ikkunasta, naapurinlapsille esiintyminen, lankakerällä leikkiminen - mummolassa kun oltiin) lisäksi C oli keskittynyt mitä ilmeisemmin elämästä nautiskeluun sekä palvelushenkilökunnan täysmääräiseen työllistämiseen. Töistä palattuani sain kuulla tarinoita esim. siitä, kuinka pitkiä aikoja kissa voi olla sylissä tai peiton alla ja kuinka kovaäänisesti se voi kehrätä. Ja kun C ei oikein halunnut syödä eikä juodakaan (se taitaa olla hänen tapansa reagoida muutoksiin), hänelle oli tarjoiltu vettä Taika-mukista suoraan vuoteeseen. C oli armollisesti hyväksynyt juoman, ja siitä lähtien hän joikin evakossa vain ja ainoastaan tästä mukista. Arvonsa tunteva kissa ei juo tavallisista kipoista! Evakossa ei tullut oikein kuvattua eikä kirjoitettua, mutta pari kuvaa napattiin silti. Tässä yökyläilijä suorittaa iltapesujoogan ennen yöpuuhun vetäytymistä. (Taustalla näkyvät tärkeät asiat, Köni Koala ja nahkahärppä olivat tietenkin mukana myös evakossa.)
Ja miten niin porsas? C oli keksinyt evakossa uuden päiväunipaikan. Iltapäiväaurinko paistoi mukavasti ruokapöydän tuoleille. Siellä pöydän alla, tuolin päällä oli ihana kuorsata röhnöttää.


Olin muuten varma, että ensimmäinen postaus sitten kotiinpaluun olisi se, miten C kiipeilee uudella kirjahyllyllä. Maalinhaju taitaa kuitenkin kauhistuttaa häntä, C ei ole käynyt hyllyn lähelläkään. Hyvä niin, hyllylle. Kissalle varmaankaan ei, mutta ei hajua onneksi enää kovin paljon ole.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Evakossa

Voi kissaparkaa! Kyllä sitä nyt kiusataan, raahataan paikasta paikkaan. 

Eilen illalla ilmeni, ettei olekaan vain hyvä asia, että koti on lähes yhtä suurta tilaa, eikä yläkertaan kulkemista voi mitenkään estää. Ilmeni myös, ettei kissa, joka on ollut päivän keittiöön suljettuna ja kuunnellut yläkerrasta kantautuvia kirjahyllyn rakentamisen ääniä ja ihmetellyt maalin hajua, ole kovin rauhallinen. Ei etenkään, jos häntä pidetään koko ajan silmällä ja useimmiten vielä suljettujen ovien takana, seurassa tosin, ettei hän menisi yläkertaan kirjahyllytyömaalle.

Pari tuntia meni hermostuneesti huutaen. Sitten minä ja C lähdimme "mummolaan" evakkoon ainakin yhdeksi yöksi. Säälitti kyllä muutattaa kissaa, joka oli juuri toipunut hoitopaikkakeikasta, mutta säästyypä nyt ainakin maalinkäryltä. Onneksi C alkoi kehrätä heti kyläpaikkaan saavuttuaan ja oli muutenkin hyväntuulisen oloinen. Yö meni rauhallisesti kainalossani nukkuen, tosin aika aikaisin piti käydä maukumassa kaikille huomenet. Saa nähdä, mitä kissis tykkää olla ilman minua kylässä päivän ajan. Onneksi paikka on tuttu ja seura on mieluisaa, tässä hoitopaikassa ei tarvitse viettää yksin päiviä. Että tuskin hän nyt kauheita traumoja saa taas uudesta muutoksesta. Toivottavasti ainakaan.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Metsän kuninkuus ja sen lieveilmiöt

Ei enää epäilystäkään, kuka on kova jätkä, hurja erämies ja ennen kaikkea meidän tontin takametsän kuningas! Omalla pihalla ei tänäänkään ollut kovin kivaa - asfaltti on kylmää ja ruoho inhottavan märkää - mutta metsä, se se vasta on jotain.
Metsänkuningas lähtee tarkastamaan maitaan. Valtaistuin, sellainen jokaisella kuninkaalla on oltava!



Tämä metsä kuuluu minulle!
Mutta niin arvovaltainen kuin metsänkuningas onkin, hän ei saa koskaan liikkua vapaasti ilman alamaisiaan. Häntä seuraavat jatkuvasti flexi, ulkoiluttaja ja kamera. Etenkin flexi on rajoittava ja typerä. Ulkoiluttajaa voi vielä hämätä teeskentelemällä ensin aivan rauhallista ja sitten singahtamalla hurjaan juoksuun tai loikkaan (ihan totta, niin villi ulkoilija C nyt on!), mutta flexi, se ovela, huomaa aina pakoyrityksen ja katkaisee sen julmalla nykäisyllä. Silloin ei auta muuta kuin näyttää loukkaantumisensa - onneksi se on vain henkistä, ei fyysistä laatua - ja jatkaa matkaa häntä pörheänä.
Kuninkuudella on muutenkin hintansa. Kuten kokeneempi valjastaja, Herra Mäykynen, jo C:n edellisen ulkoilukertomuksen yhteydessä arveli, ajatus ulkoilusta häiritsee välillä kuninkaan mielenrauhaa ja saa hänet mm. huutamaan, hyökkimään ja vaanimaan. Pitkän pääsiäisviikonlopun jokapäiväinen ulkoilu on aiheuttanut mm. sen, että metsänkuningas on tavattu keskellä yötä vaanimasta hurjasti lattialle unohtuneen talouspaperirullan hylsyn takaa. Normaalisti kuningas nukkuu siihen aikaan, mutta nyt hän ilmeisesti leikki jännittävää metsästysleikkiä - kenties hylsy esitti metsässä lojuvaa tukkia ja kuningas C väijyi vaikkapa fasaanipaistia sen takana.
Toisaalta kuninkuuden taakka on myös raskas. Metsässä partiointi vie voimia niin, että C saattaa kuukahtaa minne tahansa. Tässä hän on vaipunut kuninkaalliseen uneen keittiön pöydälle kesken kaiken, vaikka oli juuri tarkkailemassa ikkunasta lintuja (ne mahdottomat uskaltavat lentää ihan ikkunan ohi!). Huomaa majesteetillinen turkisalusta, kuninkaallemme kelpaa vain paras!
P.S.
Osa kissaparan levottomuudesta ja väsymyksestä saattaa kyllä selittyä hoitopaikkareissullakin. Vaikka C on nyt ollut kotona neljä yötä, vasta tänä aamuna hän heräsi normaalina kehräävänä itsenään. Olimmekin ihmetelleet, kun kukaan ei rojahtele luut rusahtaen pitkäksi haloksi lattialle ja hurise niin että talo tärisee: silitystä tänne, kiitos! Tänään siis rojahtelee, ja hieroo myös otsaansa meidän kämmeniin. Ilmeisesti hoitopaikkaan hylkäämisestä on nyt toivuttu. Ihan hassua - hoitopaikassa kun C kyllä oli kehrännyt ja kiehnännyt, että aivan kauheaa siellä ei voinut olla.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Väliaikatiedote

Siirrän eri k-jutut omille blogisivuillensa, se tuntuu nyt muutaman kuukauden blogituksen jälkeen viisaimmalta ratkaisulta - lisäksi kissa tuntuu dominoivan tätä blogia niin, ettei muusta tule kirjoitettua, vaikka kaikenlaisia ideoita olisikin. Tämä blogi jää kokonaan kissajutuille, muut sivut linkitän sitten tällekin sivulle tuohon kirjoittajan esittelyosioon, kunhan saan ne "julkaisukelpoisiksi". Siirrän parhaillaan vanhaa sisältöä uusille sivuille. Saan uudet sivut valmiiksi varmaankin jo lähiaikoina... Palaan sitten asiaan!

Fleksiibeli ulkoilija

Jotta C:n imago ei olisi uninen ja veltto (vrt. äskeiset nukkumiskuvat), pitää laittaa heti perään kuvia rohkeasta luonnonystävästä.

Älkää kertoko C:lle, mutta hänelle hankittiin tänään pienen koiran flexi. Hyvin tuntui flexiulkoilu sujuvan, kissa oli reippaampi kuin koskaan ennen.

Ensin teimme sen virheen, että olimme autotallipihallamme. Kuka itseään kunnioittava hurja villieläinkissapeto asfaltilla viihtyisi? Siellä ei viitsi kuin kököttää.
Seuraavaksi suuntasimmekin tonttimme rajalla olevalle pienelle sillalle. Siellä C pohti hetken, voisiko ulkoilu olla sittenkin hauskaa...
Voi se! Tässä määrätietoinen metsämies suuntaa pois sillalta, suoraan villiin ja avaraan luontoon.



C olisi jatkanut yhä kauemmas heinikkoon, kohti metsää. Lopulta hänet piti kantaa kotiin. Kotona huudettiin siihen malliin, että eiköhän me mennä kohta uudestaan metsään!

Uuvuskissa

Eilen illalla meillä oli hyvin, hyvin uupunut vierailijakissa. C oli vasta toipumassa kaupunkiloman rasituksista (hänen matkahoitohenkilökuntansa arveli, ettei C:n matkaohjelma ollut lainkaan rasittava, mutta C teki tyypillisen matkailijan virheen, ahnehti vain liikaa tekemistä ja unohti levätä), kun yhtäkkiä kävimmekin ex tempore vielä naapurissa kylässä. Kun tulimme kotiin, C raahasi ties mistä löytyneen räsymaton olkkarin pöydän alle ja meni nukkumaan. Sitten hän nukkui ja nukkui.... Välillä liikuttava rassukka peiteltiin.
Jossain vaiheessa iltaa hän kömpi miehen syliin ja teki pesän käteen. Taisi olla kissalla jetlag reissun jälkeen!

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Kaupunkilomalla, osa 2

Kun alkuihmettelystä oli toivuttu, reipas herra C oli löytänyt lomakohteestaan monia harrastusmahdollisuuksia.


Suosikkilajeihin kuului nojatuoliagility. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset: seuraa nauhaa nojatuolin yli.



Muihin aktiviteetteihin olivat kuuluneet mm. keittiön kaappien päällä oleilu ja lintujen bongaaminen ikkunasta. Iltalenkkeilystä oli huolehdittu päivittäin ravaamalla ympäri asuntoa päättömästi. C oli lisäksi tutustunut kuuluisan Lars Sonckin korttelin arkkitehtuuriin valjastamalla rappukäytävässä. Kuten päämäärätietoiselle nuorelle herralle sopiikin, suunta oli aina ollut ylöspäin, ei koskaan alas ja ulos. Myös television katselulle oli jäänyt lomalla aikaa.

Haa, telkkarissa on tyttöjä!
Tapojensa mukaisesti C oli osallistunut myös matkoilla ollessaan innokkaasti sisustamiseen. Hänellä oli onnea, sillä majapaikkaan sattui saapumaan juuri hänen vierailunsa aikana uusi sohva, joka oli pakattu mitä mielenkiintoisimmalla tavalla. (Sivuhuomautus: sohvan omistajat saivat ohjeet suojata uusi sohva mitä mielenkiintoisimmalla tavalla - onneksi C ei ollut teroittanut sohvaan kynsiään.)

Sohva oli tutkittu yltä päältä...

ja alta!

Kun kaikkea kivaa puuhaa oli löytynyt, oli kissakin rentoutunut. Tällaista luksusta hänelle ei usein kotona suoda: päiväunet kainalossa.

Reissu taisi sujua hyvin, kun loppumatkasta lojuttiin jo näin rennosti - aivan monien muiden kerrostalokisssojen tapaan - ikkunalaudalla elämästä nauttimasta.

Kiitos kivasta seurasta ja hyvästä hoidosta!
Matkakertomuksen ensimmäinen osa löytyy täältä.

Kaupunkilomalla, osa 1

C siis vietti vajaan viikon lomakohteessa nimeltä Hoitopaikka. Hoitajat olivat tuttuja - ja toinen heistä on C:n suuri idoli, niin ihana mies, ettei häntä voi kuin tuijottaa ihaillen - ja heidän kotiinsakin kävimme jokin aika sitten tutustumassa. Omakotitalokissalla oli kuitenkin mennyt aikansa tottua kerrostalon ääniin ja ylipäätään uuteen paikkaan. Ihan reipas hän oli ollut alusta asti, mutta varuillaan kuitenkin. Ensin oli pitänyt kurkistella piiloista: missä mä nyt oon? C oli myös kurkistellut aluksi ahkerasti hoitohenkilökunnan kaappeihin. Kaikilla pitäisi olla liukuovelliset kaapit, mitä mahdollisuuksia se uteliaalle kissalle suokaan!
Tämä sininen palli oli sijainnut suotuisasti lämpimän patterin edessä ja suojaavan verhon lähellä. Se oli ollut aluksi selvästi turvapaikka, josta tarkkailla uutta, ihmeellistä majapaikkaa.
Kun hoitohenkilökunta oli poistunut ensimmäisen kerran pois kotoa, eteisessä oli kotiin palatessa odottanut hävityksen kauhistus...
ja keittiössä vielä pahempi. Mitäs jätitte mut yksin (ja vielä talouspaperirullan kanssa, ettekö tiedä kissoista mitään)!
Voi toista! C oli saanut paljon lepyttelyä ja sanoisinko superhoitoa osakseen. Tässä hänelle on nimittäin katettu virvoittava vesijuoma kiinalaiseen teekuppiin! Parasta C:n mielestä oli kuitenkin kuulemma juoda vettä viinilasista - saa nähdä, mihin tässä vielä joudutaan, kun kissis on hemmoteltu pilalle suurkaupungin humussa ja oppinut suuren maailman tavoille!

Matkakertomus jatkuu tuota pikaa....
P.S. Kuvan matto oli ollut tosi kiva liukupaikka: sitä pitkin saattoi kuulemma syöksähdellä vauhdikkaasti. Aikaisemmalla kyläreissulla huomasimme, että matto, joka on aikoinaan asunut monien koirien kanssa, innosti kovasti piehtaroimaan.